Kuusiranta - ihan metsässä

Väripareja punaisesta

2012-02-12T21:15:00.000+02:00

Alla oleva nuori kesäesikko, joka oli väliaikaisessa, ravinteiltaan köyhässä paikassa, oli niin kauniin keltainen, että se innoitti pohtimaan sille sopivaa kaveria vierelle. Sen keltaisuus oli hempeää vauvankeltaista ja olin aivan lääpälläni siihen. Päätin, että se saa jonkun upean paikan kasvaa ja sen vierelle tulee vaaleanpunaisia ruusuja. Hekumoin koko viime talven ajatuksella ja väripari oli selkeänä mielessäni.

Kesäesikko sai kesällä mahtavan hienon paikan (kerron siitä myöhemmin erikseen) ja muhkean kasvualustan.

Heinäkuussa katselin pioninnuppuja ja hempeänkeltaista kurjenmiekkaa sillä silmällä, että siinä olisi vähän samaa ideaa kuin pian kukkivassa kesäesikko-ruusuparissani.

Odotin kaverusten kukkimista ja yhdistelmän kauneutta innokkaan levottomana... kunnes,

kamala pettymys! Kesäesikko ei ollutkaan saman sävyinen tällä uudella paikalla. Voiko ravinteikas kasvualusta muuttaa kukan väriä, vai mikä sille tuli?

Voi olla, että joudun ensi kesänä tekemään jotain tuolle parille, sillä esikko riehaantui kasvamaan niin valtavasti, että pikku ruusut eivät taida pian enää mahtua siihen. Kaikille ei äkkirikastuminen sovi ja ehkä esikko olisi ollut siivommin ja kauniimmin köyhemmissä oloissa.

Seuraava puna-keltainen pari on sen sijaan yksi suosikeistani. Kärhön ja kanadanpiiskujen värit sopivat mielestäni silmiä hivelevästi yhteen.

Valkoinen sopii kaikkien kanssa. Mutta, millainen punainen tuottaa parhaan yhdistelmän valkoisen kanssa?

Vaaleanpunaiset, matalat ruusut korostavat kauniisti komean kuningasliljan uljuutta. Se on hyvä pari, mutta ehkä aika tavanomainen ja vähän tylsäkin.

Seuraavassa parissa on jotain erikoisempaa. Valkoiset akileijat ja punaiset pikkusydämet ovat luonteeltaan samanlaiset ja kummankin värit ovat murrettuja. Ne sopivat todella hyvin olemaan toistensa kanssa.

Seuraavan parin puhtaat värit säväyttävät. Sain viime keväänä pienen palan tuota valkoista, olisiko koristekärsämöä. Naapuri puolestaan toi himoitsemaani vanhanajan punaista väriminttua. Ne ovat siis kummatkin tässä aivan uusia tulokkaita ja odotan innolla, millainen huikea pari siitä vielä muodostuu.

Väriparien vertailu ja suunnitteleminen on hauskaa ja samalla tulee siivottua kuvatiedostoja. Siivoukset jatkuvat vielä, joten jatkan varmasti myöhemmin väripohdintojakin.

Alkukirjainhaaste 49: VÄ ripari

2012-02-03T20:40:00.002+02:00

En ole aikoihin osallistunut mihinkään kuvahaasteeseen. Sattumalta osuin nyt 49. alkukirjain -haasteeseen ja tuli heti tunne, että tähän otan osaa. Talviaika on minulla näet kuvatiedostojen järjestelyaikaa ja olen juuri siirrellyt kuvia kansioon nimeltään "Väriparit". Koska kuvahaasteen alkukirjaimina on tällä kertaa VÄ, tuli välittömästi mieleen puutarhani väriparit. Valitsin niistä tämän.

Oranssinkeltaisen liljan kaverina on sininen kellokukka, joka on aivan itsestään tullut siihen. Peurankellolta tuo näyttää, vaikka onkin lähemmäs metrin mittainen. Eikö kasvit osaakin upeasti löytää kaverinsa? Itse en varmaan olisi näin räiskyvää yhdistelmää älynnyt laittaa.

Se, miksi minulla on väripareista kansio, johtuu ajatuksestani joskus kirjoittaa tänne mietteitäni niistä. Ehkäpä sen aika on nyt tullut...

Pikku pihakuusi

2012-01-21T01:03:00.001+02:00

Pieni pihakuusi oli uuden vuoden päivänä kevyesti puuteroitu lumella.

Kahden viikon kuluttua, eli viime viikonloppuna, sitä ei enää tunnistanut lumipeitteen alta. Painavat kasat lunta oli kertynyt sen ylle.

Minulla oli tuuma, tarkoitus ja todellinen aikomus karistella suurimmat lumikasat pois kuusen oksilta. Mutta mitä tein? En mitään, kun unohdin koko jutun ja juutuin jonkun muun, varmaankin tosi tähdellisen, askareen ääreen. Nyt pelottaa ajatella, miltä kuusi näyttää tänä viikonloppuna, kun lunta on tullut lisää ja ilma ehkä käynyt plussankin puolella. Minun pikku kuusoseni, jota olen pikkutarkasti nipsutellen leikellyt, jotta siitä tulisi oikein kaunis ja tuuhea.

Nyt julkisesti lupaan, että yritän tulla paremmaksi puunhoitajaksi jatkossa.

Ruusupa... eiku tuoksuherneitä

2012-01-16T14:25:00.001+02:00

Edellisessä jutussa jo mainitsin, että Isoäidin suosikkikukka on ruusupapu, lajike nimeltään 'Sunset'. Niinpä minäkin erehdyin kuvittelemaan, että minullakin olisi sellaisia ollut, mutta eipäs ollutkaan. Mutta olikin ihania tuoksuherneitä.

Tuon uuden kukkapylvään juurelle olen näemmä laitellut useampia lajikkeita. Kaunein oli kuitenkin ehdottomasti heleän punainen 'Royal Scarlet'. Harvinaisen ihana punainen väri! Muistan käyneeni sitä oikein erikseen ja läheltä ihailemassa ja myös nuuskimassa.

Tumman ruusupavun piti olla ruskeaan vivahtava ja nimenkin perusteella kastanjanruskea, mutta minusta tämä oli ehdottomasti se kukkien 'musta'. Lajike on 'Royal Maroon'.

Lisäksi olin laitellut jotain muitakin ruusupavun siemeniä, joiden nimitiedot eivät ole säilyneet tähän päivään asti.

Näitä löytyy kaupasta vaikka minkälaisia. Taidan ensi kesänä kokeilla jotain ihan uutta!

Kesäkukkasuosikki 2011

2012-01-10T13:51:00.001+02:00

Ensimmäinen siemenluettelo tuli heti joulun jälkeen IsoäidinKasveista. Esittelyssä oli Isoäidin suosikkikukka, hennon vaaleanpunainenruusupapu. Siitä tuli mieleen, että itse asiassa minäkin valitsin viime kesänäoman suosikkini niiden joukosta, jotka olin kylvänyt.

Aikaisempien kesien voittaja, piiankieli,jäi tällä kertaa pronssille. Tuo runsas, kauniin sininen kukkija ei viimevuoden kesänä päässyt oikein oikeuksiinsa. Ehkä kuivuus vaikutti siihen niin,ettei sen kukinta kohonnut parhaimpaansa. Kolmas sija on kuitenkin kunnioitettavaja se tulee aina olemaan yksi suosikeistani.

Piiankieli näyttäisi siementävän itse, sillä pikku taimianousi keväällä jo ennen kuin olin ehtinyt itse kylvää niitä. En kuitenkaanuskalla niin paljon luottaa siihen, että jättäisin siemenet hankkimatta.

Hopealle tuli moneen kertaan varmaksi todettu pioniunikko. Tämä on kerrassaan ihastuttavan luotettava jaulkonäöltään monipuolinen kukkija. Sitä löytyy yksinkertaisena ja kerrottuna,valkoisena, punaisena, kirjavana ja nyt myös melkein mustana. Siementen suhteenolen sen kanssa jo omavarainen ja ylijäämääkin löytyy, sillä mustaa lukuunottamatta se tekee mahtavat siemenkodat, joista voi siemeniä kerätä niin paljonkuin jaksaa.

Suosikkikukaksi valitsin tällä kertaa minulle uudenkesämalvikin. Se on muhkea ja runsaslehtinen,jonka alle rikkaruohot näivettyvät takuuvarmasti. Viime kesänä sillä ominaisuudellaoli suuri arvo, kun rikkaruohot suotuisan kesän myötä pyrkivät valloittamaankoko puutarhan.

Nämä kolme lajia ovat niitä, joiden siemeniä kylvän varmastiensi kesänäkin.

Mitkä olivat sinun siemenistä kasvattamat suosikkikukkasi? Olisi mukavaa saada vinkki ensi kesän kokeiluihin.

Joulun tuulta ja valoa

2011-12-28T18:42:00.002+02:00

Aaton perhejoulun jälkeen lähdimme joulupäivänä miehen kanssa ajamaan Kuusirantaan. Oli jo hämärää, kun saavuimme perille.

Viikkoa aikaisemmin olin tarkistellut ja vaihdellut kynttilöitä, ja sytyttelin niitä pian perille tultuamme. Toimme jouluruoan kotoa mukanamme, joten kaikki oli valmiina. Tutustuimme yhteiseen joululahjaamme: mies oli ostanut riistakameran. Se oli tarkoitus laittaa avokompostimme lähelle, jonne kippaamme talvellakin kuivuneet leivät ja hedelmät. Ainakin korppeja siellä käy säännöllisesti tarkistamassa tilannetta ja olisi hienoa saada niistä kuvaa.

Joulupäivään kuului glögiä, joulusaunaa, jouluruokaa ja juhlan kunniaksi konjakkia. Ihanan leppoisaa!

----

Tapaninpäivän aamu oli pimeä. Tuuli ulvoi ja humisi. Kunnon puuskan tullessa mietin, että pian lähtee koko talo lentoon. Sytyttelin lukuvaloa. Ei mitään. Sähköt olivat poikki.

Käänsin kylkeä ja yritin jatkaa lepäilyä, mutta mieleni teki kovasti jatkaa illalla kesken jääneen kirjan lukua. Mies onneksi kävi laittamassa hellaan tulen ja toi minulle samalla öljylampun lukuvaloksi.

Tunsin suurta nautintoa lueskella siellä hämärän hyssyssä, peiton alla, öljylampun valossa. Omituista, miten sähkön puuttuminen vaikutti elämiseen rauhoittavasti. Tuli tunne, että kaikki kiire ja tekemisen tarve on poissa. Pelkkää kuvitteluahan tietysti on, että tilanne jotenkin sähköttömyyden myötä muuttuisi olennaisesti rauhallisemmaksi. Silti se aloitti aamun hienolla tavalla.

Oma vaikutuksensa leppoisaan aamuun oli myös siinä, että mies kyllästyi pian loikoilemaan öljyvalon loimussa ja nousi sytyttelemään kynttilöitä tupaan, pistämään takkaan tulen ja keittämään kahvia.

Kun muutaman tunnin jälkeen ei enää viitsinyt pohtia, miten taloon saisi vettä, päätimme palata kotiin, sillä Helsingissä myrsky oli jo laantunut. Joulutiskit jäivät altaaseen odottamaan seuraavaa kertaa. Matkalla keskustelimme varasähkövoiman hankkimisesta. Sitä tarvittaisiin oikeastaan vain vettä varten, sillä muuten talossa kyllä pärjäisi. Miten olisi pieni tuulivoimala, joka kai pyörisi hurjimmillaan silloin, kun sähköt ovat myrskyn vuoksi poikki?

Viimeksi olen kirjoittanut sähköttömyydestä edellisessä blogissani täällä.

Mukavia välipäiviä itse kullekin sekä

HYVÄÄ UUTTA PUUTARHAVUOTTA 2012 meille kaikille!

Leppoisaa joulua

2011-12-23T22:59:00.001+02:00

Me rauhoitumme joulun viettoon. Leppoisaa ja tunnelmallista joulua kaikille!

Kuusirannan emäntä

Oi, outo orkidea!

2011-12-20T20:56:00.002+02:00

Poika kävi jo viime viikolla tuomassa joulukukan. Yrittääköhän tuo saada minut vuosi vuodelta enemmän ällistymään ja hämmentymään, vai mitä tästä pitäisi sanoa?

Asetelma on niin iso, että eihän se millekään tavalliselle pöydälle sovi. Korkeutta sillä on yli puoli metriä, huoh. Entäs sitten se pääasia: ORKIDEA. Enhän minä moisesta ymmärrä mitään! En ole koskaan haaveillut sellaisesta, kun olen ollut ymmärtävinäni, että ne ovat aivan liian vaikeita tapauksia.

Niin pimeääkin on, että ei meinaa saada kunnon kuvia ollenkaan. Ja kun orkidea haluaa valoa, niin kuinka tässä oikein käy?

Hämmentävän isosta korista löytyy lisäksi joulutähti ja joku kirjavalehtinen pikkukasvi kaikkien muiden koristeiden ja hörhelöiden lisäksi.

Olen vuosittain esitellyt pojan tuomat joulukukat: jouluruusun, valkoiset hyasintit, joulutähden ja hyasinttitalon.

Noista aikaisemmista kukkakirjoituksista on hauska katsoa taaksepäin, millaista joulunodotus on kunakin vuonna ollut. Kukat ovat aina tuottaneet suurta iloa ja olleet yksi tärkeä osa joulua enteilevää tunnelmaa. Aika kuluu - joulu paranee!

Joulunodotusta Helsingissä

2011-12-16T20:34:00.001+02:00

Onkohan meille syntynyt uusi joulunalusperinne? Nimittäin keskustassa käynti Vellisen kanssa, katsomassa jouluisia näyteikkunoita, jouluvaloja sekä Tuomaan markkinoilla. Minulle sellainen perinne sopii mainiosti, kun pienen kanssa on NIIN mukava retkeillä. Täällä oli ensi kertamme.

Onneksi muistin ottaa kameran mukaan, että saan muistoksi tännekin muutaman tuokiokuvan.

Tuomaan markkinat olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Senaatintorilla. Esplanadin puisto oli kuulemma liian ahdas. Olihan siellä kieltämättä tungosta, mutta myös tunnelmaa, jossa tuntui joulun lämmin henkäys. Tuulisella Senaatintorilla, pitkien kojurivistöjen äärellä ei saanut läheskään samanlaista fiilistä kuin tunnelmallisessa ja kauniisti valaistussa puistossa.

Suurkirkko on silti aina ylvästä katseltavaa. Poikkesimme naperon kanssa sisälläkin - hänen vaatimuksestaan. Istumaan emme kuitenkaan jääneet, vaikka hän vaati sitäkin.

Kuten kuvista näkyy, Helsingissä ovat syysistutukset vielä kunnossa, eikä lumesta ole tietoakaan. Paitsi Stockan ikkunalla! Siellä lumi kimalteli kuin paukkuvimmalla, narskuvalla pakkasella.

Valoilla koristellut portaat olivat yksi Vellisen monista ihailun kohteista.

Itse hämmästelin luolamaalauksia Kaisaniemen metrotunnelissa, jossa kuljin ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoista arkitaidetta! Ja kiehtovaa, kun aina löytää jotain uutta, kun vain ottaa ja poikkeaa jollekin oudommalle reitille.

Hyvää joulunalusviikkoa kaikille!

Metsä kaatuu ympäriltä

2011-12-09T21:14:00.004+02:00

Eräänä aamuna myyrä ja siili maistelivat aamiaiseksi mansikoita ja odottivat jänistä. Äkkiä metsä alkoi kohista oudosti, oksat taipuilivat ja säikähtäneet linnut lentelivät sinne tänne. Ensin siili ja myyrä luulivat, että tulisi myrsky, mutta pian ne huomasivat, että kysymys oli aivan muusta. Kaikki huojui... maa, saniaiset ja puut! Mitä se mahtoi olla? ...

Jäniksen silmät olivat selällään, kun se pisti kuononsa ulos onkalosta.
- O-o-odottakaa... ko-kohta näette! se änkytti ja osoitti käpälällään eteensä.
- Ka-kauhistus! Ka-katsokaa!

Näky oli todella kauhea. Puut kaatuivat yksi toisensa perästä kuin suunnaton viikate olisi niittänyt ne. Hirvittävästi jyristen etenevät koneet tuhosivat tieltään kaiken.Kauhistunut hiiri poikasineen puikki ruohikossa. - Mitä te siinä seisotte? se vikisi. - Odotatteko, kunnes hirviöt syövät teidät?

Kumppanukset tuijottivat hävitystä kuin kivettyneinä. Metsä muuttui niiden nähden tyhjäksi aukeaksi.

Moottorien jyrinä ja sahojen vinkuna kohisuttivat korvia. Viimeisen puun kaaduttua meteli alkoi hitaasti etääntyä, kunnes se hävisi kokonaan.

Äkkiä hiljaisuus tuntui kolmikosta vielä hirveämmältä kuin aiempi kuurouttava meteli. Kaikkialla oli autiota ja surullista... Siinä missä vielä aamulla oli ollut metsä, lintuja, hyönteisiä ja muita eläimiä, oli enää vain kantoja!

Jäniksen pesäpuukin oli muuttunut kannoksi.
- Jäimme tänne yksin! myyrä urahti epätoivoissaan. Jänis riiputti korviaan ja nyyhki.
- Älä itke, se ei auta, siili rauhoitteli sitä. - Niin kauan kuin pysymme yhdessä, meille ei käy kuinkaan.

Kumppanukset ehtivät hädin tuskin rauhoittua, kun aukealle jo jyristivät uudet koneet, jotka veivät kaadetut puut menessään.
- Minkä alla me nyt pidämme sadetta? Missä me leikimme kuurupiilosta? Mistä me löydämme varjon kesähelteellä? eläimet valittivat.

Nämä Myyrä kaupungissa -kirjan tunnelmat tulivat mieleeni, kun katselin Kuusirannan ympärillä ammottavaa tyhjyyttä.

Pian kai pieni Kuusirannan metsäpuutarha on kuin tuo kannessa oleva kanto, jonka ympäriltä vanha metsä on kaadettu nurin. Ehkä mekin joskus heiluttelemme jäniksen, siilin ja myyrän lailla epätoivoisesti paperia lähestyville jättiläiskoneille, jotta kotikantomme jätettäisiin rauhaan.

PS. Kirja on menossa joulupukin konttiin pikku puutarha-apulaiselleni.

Ilmasta lämpöä!

2011-11-25T21:02:00.001+02:00

Viime viikonloppuna unohtui kamera kotiin, jotenajankohtaiset kuvat jäivät ottamatta. Niinpä ajattelin, että nyt on sopivahetki kirjoittaa aiheesta, josta en ymmärrä mitään.

Nimittäin uudesta ilmalämpöpumpusta - kaikin puolinkäsittämättömästä laitteesta. Sillä meneehän se yli ymmärryksen, että tuoihmelaite muuttaa ulkoilmaa, pakkasilmaakin, lämmöksi.

Olimme keskustelleet ilmalämpöpumpun hankkimisesta jopitkään ja vihdoin hanke toteutui. Sen verran olen ihan omalla maalaisjärjellätajunnut, että moinen laite sopii toiminnallisesti Kuusirannan mökkiin mainiosti. Sielläkun on suuri, korkea ja avoin tila, jossa ilmalämpöpumpun puhallukset voisivatvapaasti tuulahdella. Lisäksi olen aivan totaalisen kyllästynyt jatkuvastikasvaviin energialaskuihin, ja kun kaikissa artikkeleissa sanotaan, ettäilmalämpöpumppu tuo mahtavan säästön ja tehostaa sähkölämmitystä tehokkaasti, pihinäihmisenä vihjailin miehelle pumpun hankkimisesta viikottain. Siitäkinhuolimatta, että pelkäsin sen pahemman kerran rumentavan näkymiä.

Mutta nyt on sitten ulkoseinässä pumppu, joka erottaa ulkoilmastalämpöä ja puhaltaa sen sisällä olevan vekottimen kautta huoneeseen.

Ja mikä ihme se onkaan! Olen aivan haltioissani. Ennen pititalviviikonloppuisin heti ryhtyä lataamaan puita hellaan ja takkaan, ettätulisi lämpöä lisää. Nyt, kun avaa oven, ihana lämpö tulee vastaan, kun pumppuhiljaa humisee keittiön kaappien yllä.

Meillä on asuintiloissa kattolämmitys ja mies väittää, ettäpumpun hankkimisen jälkeen se ei ole kertaakaan kytkeytynyt päälle. En tiedäonko niin. Mutta sen tiedän, että kattolämmitys on kurja sellaiselle jolla onpalelevat jalat, kuten minulla. Pöydän ääressä piti olla villasukat, kun lämpö eikulkeutunut kunnolla pöydän alle. Nyt on toisin! Voin olla koko ajan paljain jaloin, mikä on fantastista!

Kaikki on tuon ihmeellisen laitteen ansiota, jota seuraan jajonka käyttöä nyt opettelen kiinnostuneena. Suurella mielenkiinnolla odottelen myösseuraavaa sähkölaskua.

Lämpöisiä hetkiä kaikille!

Pimeässä

2011-11-14T14:06:00.001+02:00

Jotkut kokevat olonsa pimeässä turvalliseksi, toiset puolestaanturvattomaksi. Monet liikkuvat huolettomasti pimeällä kylätiellä, mutta eivätastu ulos pimeän kaupungin kaduille. Suomalaiset poikkeavat monistaeurooppalaisista siinä, että eivät pelkää metsää. Mutta pimeä metsä voisuomalaisestakin tuntua pelottavalta. Tai ainakin jännittävältä!

Kuusirannassa pihan pimeyttä on pehmennetty valoilla.Useimmiten katselen niitä saunan jälkeen kuistilla istuen. Nyt kuitenkin haravoin sorapolkuja ja kotitietäniin myöhään, että pimeä ehti laskeutua. Huomasin, että kun on pimeän tulonaikaan ulkona, niin siellä ei koe ollenkaan samaa jännitystä kuin silloin, kuntulee valoisista sisätiloista ulos pimeyteen.

Monet asiat näyttivät pimeässä pienen valon valaisemana kiehtovanerilaisilta kuin päiväsaikaan.

Pienten valojen perässä kulkeminen oli hauskaa. Mutta vaikka yleensä katselen pimeyttä lumoutuneena kuistilta, en mielelläni mene pimeälle metsäpihalle. Ja vaikka kesäöitä saatan viettää mökillä yksikseni pimeään aikaan haluan sinne kumppanin. Eli jotenkin pimeä tuntuu pelottavalta, vaikka kuinka ajattelen, ettei siellä ole kuin ehkä metsän eläimiä, jotka kyllä väistyvät, kun aistivat ihmisen. Silti pidän syksystä ja ihmettelen, mistä tällainen ristiriita johtuu.

Miten sinä koet pimeän ja tämän vuodenajan?

Pihlajan ja lumen yhteys?

2011-10-28T21:18:00.001+03:00

Ajan täällä kotipuolessa joskus reittiä, jossa olen saanut ihailla paitsi kaupungin kauniita istutuksia myös upeaa pihlajaa, joka oli pullollaan punaisia marjoja. En ole koskaan aikaisemmin niin runsasta marjasatoa nähnyt puussa, että päätin lähteä vartavasten kuvaaman sen.

Ajatus oli ehkä hyvä, mutta kun pääsin kohteeseen ja yritin tähystää pihlajaa, niin yhtään sellaista marjapuuta ei näkynyt! Epäilin silmiäni ja auton ikkunoiden kirkkautta ja päätin lähteä kunnolliselle kävelylle alueelle.

Tähystelin suurten puunrunkojen välistä pienempää pihlajaa, mutta turhaan. Jatkoin sitten matkaa kaupungin istutuksille.

Olen ihastellut tuota vaalean lilaa kukkaryhmää ja koska auton ikkunasta ei selvinnyt, mikä kasvi oli kysymyksessä, menin nyt tutustumaan siihen tarkemmin.

Syysasteri! En ole ikinä tajunnut, että siitä voisi saada näin näyttävän syysistutuksen. Tämä täytyy pistää muistiin ensi kevään istutuksia varten. Kuusirannassa on pieni syysasteri, mutta en ole oikein osannut arvostaa sitä. Nyt kuitenkin ajatukseni muuttuivat täysin.

Myös pieni tuntematon valkoinen ruusu kukki vielä .

Katselin myös ilahtuneena istutusten syysväritystä ja erityisesti kauniisti punertunutta kultatyräkkiä.

Jostain syystä Kuusirannassa kultatyräkki ei ole tänä vuonna saanut syysväritystä. Olen haalinut niitä oikein monta pehkoa, kun se on niin hyvä siementämään, ja odottanut näkeväni sen syyshehkua. Mutta niin vaan piti tulla kotikulmille sitä katselemaan...

Marjantäyteistä pihlajaa ei löytynyt. Ehkä linnut olivat käyneet viettämässä herkkuhetken ja toisenkin sen luona. Kotitiellä otin sitten kuvan yhdestä puusta, mutta tässä marjoja on kohtuullisesti.

Miten se vanhan kansa totuus meni? Jos on vähän marjoja, niin tulee paljon lunta? Jos on paljon marjoja, niin tulee vähän lunta?

Tähän liittyen täytyy kertoa, miten vastikään paikallislehdessä kerrottiin, että Helsingissä on viime talven lumityöt MELKEIN tehty. Riippuen siitä, missä päin Helsinkiä ollaan. Voi olla, että kaikki lumet eivät ehdi sulaa ennen ensi talvea. Näin ei tiettävästi ole täällä tapahtunut ainakaan 30 vuoteen.

Minä ainakin toivon hartaasti, että Helsingissä ei pihlaja jaksa kahta kantaa, paljon marjoja ja paljon lunta. Huoh.

Sipuleita ja resuisia eläviä

2011-10-26T23:02:00.001+03:00

No niinhän siinä sitten kävi, että menin yhtenä iltana Kauppilan sivuille katsomaan ale-sipuleita. Ja tottakai sormet alkoivat lataamaan niitä ostoskärryyn. Kaikenlaista kivaa vielä löytyikin! Nuo kerrotut tulppaanit, melkein musta Antraciet ja jäätelöpallon näköinen Ice Wonder, ovat ihan ylimakeat. Toinen juttu sitten, miten ne keväällä näyttäytyvät.

Narsissi 'Pink Charm'illa pitäisi olla pinkinpunainen keskiteriö. Se onkin kiinnostava nähdä. Tilasin kaksi pussia, eli 10 sipulia. Ne olivat tällaisia.

Kaikissa sipuleissa oli 1-2 sivusipulia. Niinpä niitä tuli kaikkiaan yli 20. Eihän nuo pienet tietysti vielä kuki ensi keväänä, mutta kasvavat kai sentään. Olivat jo nyt aika reilun kokoisia.

Ihan oikeaa tarvetta varten hankin keisarinpikarililjan. Toivon näet, että myyrät karttaisivat sen voimakasta hajua (ja se muuten tosiaan haisi!). Viime keväänä ne ryökäleet ahmaisivat Giuseppe Verdini. Tyngät vain jäivät jäljelle, kun ne tulivat ryöstöretkelle pensashanhikkien alta, jossa ne asuivat.

Laitoin sinne lisäksi toisenlaista kelta-punaista tulppaania, nimi taisi olla Monsella. Ehkä myyrät vain kiittävät, kun syötävää on entistä runsaammin. Mutta metsässä on aina jotain riesaa, siihen on vain sopeuduttava. Ja toivoahan aina voi!

Riesoista puheenollen viikonloppuna käärittiin monena vuonna syöty pikku omenapuu verkon sisälle.

On oikeastaan aika uskomatonta, että se on vielä hengissä. Vuonna 2010 lunta on metrin verran ja jänikset söivät hangen päällä melkein kaikki oksat. Leikkasin syödyt osat ja puusta tuli silloin aika huvittavan näköinen.

Viime talvena ne söivätkin sitten kaikki oksat, mitä tähän runkoon oli kasvanut. Jouduin leikkaamaan puun niin rajusti, että jäljelle jäi oikeastaan pelkkä runko. Olin jo aivan varma, että siitä ei enää tule mitään, siksi en ottanut edes kuvaa siitä. Mutta niin tuo vaan kasvatti uudet oksat. Nyt on muistettava käydä lisäämässä verkkoa, jos lunta tulee taas metrin hujakoille.

Viikonloppuna kiertelin etsiskelemässä kuvattavaa. Komeamaksaruoho tuo puutarhaan vielä hentoa punaa.

Pitkien perennojen kadottua sekatöörejä käyttävän emännän jäljiltä kompostiin, kukkapenkin reunalta tuli esille kauniisti sammaloitunut kanto. Pienet sienet olivat asettuneet sen katolle.

Hieman suurempi sieni löytyi ketoneilikoiden seasta. Samettitatti, tiesi mies kertoa. Tosiaan, sen lakki ei ollut lainkaan niljakas vaan pinta oli kuin pehmeää samettia.

Orvokit kukkivat vielä, mutta olivat repaleisia kuin mummon vanha pitsiliina.

Niistä muistui mieleeni keväinen resuinen nokkosperhonen.

Aikuinen nokkosperhonen talvehtii ja saattaa herätä jo maaliskuussa lentoon. Tämän kuvan otin huhtikuussa, eikä siipien perusteella näytä siltä, että sen lento olisi siitä enää kauan jatkunut. Ei kesäkuulle asti, mihin nokkosperhosten elämä voisi jatkua. Mutta sen jälkeläiset ovat toivottavasti talvehtimassa Kuusirannassa ja näyttäytyvät puolen vuoden päästä kevätauringon herättäessä luonnon.

Kohti kevättä

2011-10-18T13:11:00.002+03:00

Kevättä kohti mennään. Sen suunnittelu on vielä meneillään ja keväiset kuvat mielessä tehdään töitä. Sipuleita ovat kaikki tietenkin hankkineet ja nyt minäkin jo sain parisataa piilotettua multiin. Eniten näistä kiinnostaa yksi sipuli, jättilaukka. Toivon, että tuo ainokaiseni näyttäisi loistonsa ensi keväänä.

Kumma juttu muuten, että kun tunsin olleeni tavattoman ahkera istutettuani nämä, niin tuli sellainen ajatus, että oikeastaan sipuleita voisi hankkia lisää. Hmmm.

Nostin kottikärryihin ruukun ja siihen gladiolukset. Osa niistä ehti kukkia, osa jäi puolitiehen, mutta loistoa tämä kasvi tuo puutarhaan jo pelkillä miekkamaisilla lehdillään.

Tämän näköiset ihanuudet lähtivät mukuloina sisätiloihin odottelemaan ensi kesää.

Metalliset kannut pistin piiloon. Ne näyttävät tässä vaiheessa kovin harmailta.

Myös mehitähtiruukku lähti sisälle. Keväällä sen voi nostaa jälleen ulos ja ehkä vähän nyppiä ylimääräisiä ruusukkeita kukkapenkin kivireunalle.

Sinivuokon lehdet ovat jo valmiina kevättä varten - kuin odottelemassa tuota kukkaa.

On ollut harvinaisen suotuisa puutarhavuosi, lämmin ja pitkä. Viime vuonna täsmälleen tähän aikaan metsäpuutarhassa näytti toisenlaiselta. Puutarhailu päättyi silloin lokakuussa yhtäkkiä.

Ensimmäistä kertaa tässä puutarhassa on syysmaksaruoho ehtinyt täyteen kukkaan ennen lumen tuloa.

Muutama ruusunkukkakin löytyy vielä. Nuppujakin.

Kesä on vielä niin tuoreessa muistissa, että en osaa päästää siitä irti. Kuvittelen keväänkin tulevan ihan tuosta noin, ihan pian. Kunhan vain pidän sen mielessäni, suunnittelen ja ajattelen, niin se tulee.

Pidetään se mielessä niin se tulee pian, tuleehan?

Värit lisääntyvät!

2011-10-07T21:22:00.001+03:00

Elävä tauluni näyttää yllättäen värikkäämmältä nyt kuin kesällä. Se ehkä antaa ymmärtää, että kokonaisuus on koottu ilman suurta suunnitelmallisuutta. Se on kyllä osittain totta, mutta ei täysin. Pidän nimittäin valtavasti syksystä ja sen väreistä ja alusta alkaen halusin näköpiiriin pensaita, joihin tulee syysväri.

Kuvista ei välttämättä saa kunnollista käsitystä, miten iso tuo tauluni on. Ja koska se on iso, pienimmät kukkaset eivät näy kuvissa. Se on kuin impressionistinen maalaus, josta hahmottaa kuvan, mutta yksityiskohtia ei. Pienet yksityiskohdat ovat vain minimaalisia pensselinkärjen jälkiä, jotka hukkuvat kokonaisuuteen, mutta jotka silti tuovat kuvaan eloa.

Nyt siellä kukkii vielä herttainen verihanhikki. Sen hennot kukkavarret ja hehkuvat kukat eivät erotu ennen kuin menee aivan lähelle.

Elokuussa se kukki rinnakkain purppurakeijunkukan kanssa. Se jos mikä on vaatimaton kukkija, mutta yhdessä ne olivat ihan suloisia.

Purppurakeijunkukka ei kuitenkaan ole taulussa sen kukkien, vaan sen lehtien vuoksi. Niiden tumma väritys säväyttää ja tuo särmää koko kesän.

Viikonloppuna täytyy katsoa joko taulun kehykset on riivittävä alas. Siitä taitaa tulla melkoinen homma ja kerron siitä myöhemmin.

Suvi meni, Ruska tuli

2011-10-04T21:05:00.000+03:00

Ensin oli se ihana intiaanikesän päivä. Yksi päivä, jolloin tuntui kuin olisi päässyt aikamatkalle etelän aurinkoon. Seuraavana päivänä se oli ohi, mutta päivä oli selkeä ja ilta kirkas. Tähdet napittivat pimeällä taivaalla ja antoivat aavistaa, mitä on tulossa.

Kesä päättyi syyskuun viimeiseen päivään. Pihan värit ovat jo hiljalleen muuttuneet ruskaisemmaksi.

Yön jälkeen lokakuun ensimmäisenä päivänä saapui syksy ja aamulla mittari näytti pakkasta. Gladiolukset olivat vielä pystyssä.

Metrin korkuinen kosmoskukka järkyttyi hallayöstä niin kovasti, että menehtyi siihen. Tässä kuitenkin vielä kuvia tuosta muhkeaksi kasvaneesta kasvista, joka piti rikkaruohot aisoissa ja piilotti mukavan salaperäisesti näkymiä.

Toivon leppoisaa lokakuuta kaikkiin puutarhoihin!

Tervetuloa!

2011-09-30T21:00:00.000+03:00

Vanha blogini muutti tänne ihan uusiin ympyröihin. Keskeneräinenhän tämä vielä on, ja puuttuu muun muassa suosikkiblogien linkit. Aion myös siirtää vanhasta blogista lisää tekstejä tänne. Lähinnä niitä, joissa kuvat ovat flickr:ssä. Mutta tässä vaiheessa voin jo sanoa, että kyllä bloggerilla on kiva blogata! Oikein odotan metsäpuutarhan uutta elämää täällä!

TERVETULOA KAIKKI KUUSIRANTAAN - IHAN METSÄÄN!

Elävä taulu muuttuu

2011-09-27T20:56:00.000+03:00

Olen joka viikonloppu kuvannut elävää tauluani, mutta tänne ovat kuvat jääneet päivittämättä. Nytpä korjaan tilannetta sen verran, että laitan kaksi kuvaa taulusta. Ensimmäinen on elokuun puolivälistä ja toinen on viime viikonlopulta, eli 25.9.

Syyskuun kuvasta näkyy aika kivasti, miten ruska tuo lisäväriä metsäpuutarhaan. Tajusin senkin nyt, että oikeastaan vasta näin syksyllä näkyy tuo pylväskatajakin kunnolla.

Vasemmalla näkyy ihana punainen gladiolus. Kaksi vaalean keltaista ovat jo kukkineet, mutta kaksi punaista ovat vasta alkuvaiheessa. Tosi myöhäiseksi meni näiden kukinta ja toivon kovasti, että tällä viikolla ei vielä olisi hallaöitä, niin toinenkin ehtisi puhjeta kunnolla kukkaan.

Sain nämä gladiolukset viime vuonna tyttäreltäni. Silloin ei tuo tummanpunainen kukkinut lainkaan, enkä tiennyt sellaisia seassa olevankaan. Siksi olikin iloinen yllätys, kun ne nyt kukkivat.

Apulainen syystöissä

2011-09-23T20:10:00.028+03:00

Viime viikonloppuna teimme Kuusirannassa syksyisiä töitä pienen apulaiseni kanssa. Jotkut ehkä muistavatkin, miten yli kolme vuotta sitten odottelimme Vellistä (tyttärenpoikaani). Aika on kulunut nopeasti, ja nyt hän teki kanssani jo niinkin vaativaa työtä kuin kasvien alasleikkaamista. Hiukan sekatöörit painoivat pienissä käsissä, mutta se teki työstä entistäkin tärkeämmän.

Kottikärrymme olivat jo heti aamusta odottamassa töihin.

Varsinkin pienemmät kärryt olivat kovassa käytössä. Milloin apuri vei niillä roskakuorman pois "jännään paikkaan" ja milloin toi multakuorman tilalle.

Pieniä erimielisyyksiä meinasi tulla, kun apuri halusi välttämättä kärrätä soraa kukkapenkkiin. Asiassa päästiin kuitenkin neuvottelujen jälkeen sopuun ja sora kuljetettiin takaisin kasalle ja otettiin multaa tilalle.

Joka kerta kun apuri kävi tuulimyllyllä toimittamassa tärkeitä asioita, hän osoitti pituutensa pistämällä tuulimyllyn siivet pyörimään. Hän kun juuri ja juuri ylettyi toiseen siipeen, kun se oli hiukan alempana.

Aika kului kuin siivillä reippaan apulaisen kanssa. Ei ollut tekemisen puutetta eikä tylsiä hetkiä. Illansuussa kävimme vielä yhdessä kaivamassa perunoita. Makoisia porkkanoita hän olikin jo aiemmin käynyt nappaamassa maasta. Huuhtelun jälkeen niiden narskuttelu oli kivaa, kun varsi keikkui vielä paikallaan. Sellaisia ei kaupasta saa.

Hyviä syyssäitä puutarhailulle ja kaunista alkusyksyä kaikille!

Sadonkorjuu alkoi

2011-09-02T20:52:00.002+03:00

Elokuussa alkoi se ihana aika, jolloin sai kaivaa kädet syvälle multaan ja katsoa, miten perunat lennähtelivät esille. En tiedä, onko sadonkorjuussa mitään parempaa kuin omien perunoiden hakeminen maasta suoraan kattilaan ja neitsytperunoiden syöminen.

Yllättäen joku muukin pitää perunoistamme, joku terävähampainen.

Mustaherukoiden poiminta ei ole samalla tavalla huumaavaa, vaikka antoisaa onkin. Tänä vuonna herukat olivat tavanomaista suurempia ja nyt on talvivarastossa aromikasta mehua.

Pensaita on kaksi ja ne tuottavat hyvin ja niistä riittäää marjoja linnuillekin. Sen voi päätellä siitä, että meillä mustaherukasta on tullut melkein rikkaruoho. Taimia putkahtelee esille joka puolella. Koska olen pihi ja rakastan mustaherukkaa, jota lapsena ei koskaan saanut tarpeeksi, olen säästellyt noita pieniä pensaanalkuja. Kun yksi niistä teki jo kivasti marjoja keskellä tauluani (siis kukkapenkissä), päätin, että joku roti pitäisi herukoillakin olla. Niinpä muutama pensas sai aivan uuden paikan, jossa kasvaa. Silti niitä on vielä siellä täällä. Ehkä puutarhastani tulee vähitellen mustaherukkatarha…

Herneet, karviaiset ja vadelmat on syöty. Myös Kuusirannan historian ensimmäisiä omenoita on maisteltu! Ihanan mehukkaita!

Siementen keruu on alkanut. Ensimmäiset mustan unikon siemenkodat otin talteen viime viikonloppuna, kun siivoilin taulua. Ne olivat pieniä enkä avannut niitä vielä, kun oikeastaan varsinaisesti en vielä kerännyt niitä. Ne vain siivotessa jäivät käteen. Ne olivat siis niistä unikoista, joita lupasin lähettää myös Pionille (tulossa on!).

Lauralta sain eilen siemenlähetyksen, eli kerjäämiäni syttyräisen roosan akileijan siemeniä ja lisänumerona vielä ukkolaukkaa. Kiitos Laura! Mukava nähdä, mitä niistä tulee. Lauralle lähetin viime vuotisia valkoisen varjoliljan siemeniä ja ihan tuoreita japaninakileijan siemeniä.

Te, jotka olette seuranneet bloggailujani alusta alkaen, saattatte epäillä silmiänne! Mutta niin se on: meikäläinen kerää, kerjää ja kylvää siemeniä. Nämä ovat näitä puutarhamaailman ihmeitä!

Jalot kärhöt

2011-08-08T20:29:00.000+03:00

Kärhöt kutkuttavat! Portilla niitä on kummallakin puolella. Ville de Lyon kasvoi pituutta niin, että pelkäsin niiden lopulta unohtavan kukkia. Muistivat sentään vihdoin!

Kuvaamaan en kuitenkaan yllä niin korkealle, missä runsain kukkameri on.

Rouge Cardinal on onneksi pysytellyt matalammalla, sillä sille varattu ristikko ei ole olisi riittänyt korkealle kiipeävälle.

Kukat ovat tosi isot! Eikö ole aika hieno väriyhdistelmä tuo vanhan puun harmaa ja purppuranpunainen?
Keväällä haaveilin täällä valkoisesta kärhöstä. Menin sitten kärhökauppaan ja ostin Madame le Coultren. Mies teki sille oivan kotipaikan toiveitteni mukaisesti vanhoista heinäseipäistä. Jalo madame on kuitenkin pysytellyt varsin vaatimattomana.

Onneksi kylvin vähän tuoksuhernettä sen rinnalle, niin ei uuden tukitelineen tarvitse olla täysin toimeton.

Jalo madame on täällä ylhäällä pikku polun luona (kuvassa jää vasemmalle). Alueesta kirjoitin muun muassa täällä.

Kesä on ollut kuiva. Kuusirannassa ei ole satanut kunnolla moneen viikkoon, minkä voi ehkä aistia kuvasta. Se on alue, jonka ukkosrintamatkin yleensä kiertävät ja vettä tulee yleensä vain vähän rintaman reunamilta. Kuivuus on todennäköisesti vaikuttanut niin, ettei uusi kärhö ole jaksanut kukoistaa. Mutta silti, tai ehkä siksi, kesä on ollut ihana! Alavammilla paikoilla kuivuus ei ole päässyt puutarhaa haittaamaan, sillä pikku joki nostaa kosteuden aina aamuyöllä korkeaksi. Kukat ovat kukoistaneet melkein läkähdyksiin runsaassa auringossa ja kasteessa.

Lammikossa on vesi kuitenkin laskenut alemmas kuin koskaan ja pelkään, että kalat ovat pian kuivalla maalla. No, ehkä elokuu tuo helpotuksen siihen…

Leppoisaa elokuun alkua kaikille!

Koreilua kesäillassa

2011-07-23T18:38:00.000+03:00

On pakottava tarve surkealla mokkulayhteydellä laittaa samantien kaikille nähtäväksi jotain hienoa täältä metsästä.

Nymphaea ‘James Brydon’ koreilee täällä!

Ihanaa kesäiltaa kaikille!

Taulu elää

2011-07-12T13:59:00.000+03:00

Heinäkuun alun taulussa tarhakurjenmiekat kukkivat näyttävästi.

Viikkoa myöhemmin niiden kukinta oli melkein kokonaan ohi.

Vähän piilossa kukkivat hennot, tummat unikot.

Suloista heinäkuun jatkoa kaikille!

Pionit parhaimmillaan

2011-07-11T18:11:00.000+03:00

Pionien paras aika ajoittui tällä kertaa heinäkuun ensimmäiselle viikolle. Tänä kesänä ehkä viikkoa aikaisemmaksi kuin muina kesinä, mikä saattaa johtua lämpimästä kesäkuusta.

Vanhat punaiset pionit tulevat aina vain muhkeammiksi. Ne eivät tuoksu lainkaan.

Näiden punaisten ihanuuksien nimeä en tiedä, sillä juurakot kulkeutuivat minulle eräänä syksynä multapaakkuina yhdeltä vanhalta siirtolapuutarhapihalta. Uusi omistaja halusi tehdä kokonaan uuden pihan ja hävitti kaikki vanhat kasvit. Sain nämä pionit pelastettua muutaman muun kasvin mukana. Kolme juurakkoa olen saanut kukkimaan, mutta kolme muuta ovat edelleen kukkimatta monien vuosien jälkeen.

Festiva Maximan ostin vuonna 2007 ja seuraavana vuonna se oli kovin kärsivän näköinen. Olin jo varma, että se menehtyy. Syksyllä 2008 sirottelin tuhkaa sen juurelle ja ympäristöön ajatuksenani “tuli mitä tuli”. Seuraavana kesänä se kukki ensimmäisen kerran ja sen jälkeen se on kasvanut vahvemmaksi ja kukkinut runsaammin.

Tänä kesänä siinä oli niin monta kukkaa, että tunsin niiden tuoksun jo kaukana pihalla. Tänä kesänä olen muutenkin tuntenut häivähdyksiä tuoksuvasta puutarhasta.

Kesäkuun loppupuolella katselin jännittyneenä yhden pionin nuppuja.

Ostin juurakon marketin hyllyltä vuonna 2009. Pussissa luki Celebrity ja siinä oli kuva jännästä punavalkoisesta kukasta. Viime viikonloppuna kukat puhkesivat esille. Mikä Celebrity tämä muka on! Eikös tämä ole Bowl of Beauty?

Sinänsä ei haittaa, että lajike on eri kuin olin odottanut. Bowl of Beauty on nimittäin ollut yhtenä hankintalistallani. Silti yhä useammin joudun ihmettelemään, miten usein sitä ostaessaan saa jotain ihan muuta kuin mitä nimilapussa tai kuitissa lukee.

Onni kuitenkin, että tuli sellainen pioni, jota minulla ei ollut ennestään. Kaikki pionithan ovat ihania!

Lintsillä

2011-07-06T19:47:00.000+03:00

Kesä on kiireistä aikaa, tekemistä ja menemistä riittää! Laitankin tähän väliin pikaisesti muutaman kuvan Linnanmäen retkeltämme. Ensimmäinen kuva on otettu junasta, joka kiertää aluetta ja josta on kivat näkymät joka paikkaan.

Ihana lapsenlapseni on nyt kolmivuotias ja hän sai oman minirannekkeen. Sitä vilauttamalla pääsi moniin kivoihin laitteisiin ja mumski pääsi kaveriksi mukaan useimpiin. Sitten reipas kullanmuruni halusi mennä Lintsin vesisäiliötä kiertävään junaan ja sinne ei päässyt “holhooja” mukaan. No eipä mitä, tämä meni reippaasti yksin… ja sen jälkeen kuusi kertaa uudelleen. Oli löytynyt Lintsin paras laite junista tykkäävälle naperolle :)

Ihastelin Lintsin kukkaistutuksia, jotka oli harkittu huolella.

Tämä riikinkukko oli yksi upeimpia.

Löytyi myös vähän rouheampia kätten jälkiä.

Voiko Lintsillä ottaa noinkin rennosti?

Tuulimylly näytti niin kutsuvalta, että oli pakko käydä vilkaisemassa sitä. Sinne oli kerätty nostalgisia kuvia Linnanmäellä vuosikymmenien aikana esiintyneistä tähdistä.

Linnanmäellä aika kuluu ja lapsen iloa on ihana seurata. Jotain nykylintsistä kuitenkin puuttuu. Osa siitä tunnelmasta, minkä ennen aisti, ei enää ole. Teknotehokkuus on vallannut alueen ja tullut vanhojen tuoksujen ja äänien tilalle. Onneksi sentään wanha vuoristorata on kuten ennen! Ei tarvitse kuin mennä lähistölle seisomaan, kun voi haistaa rakenteiden vanhojen puiden tuoksun. Se on aitoa Lintsiä!