25. joulukuuta 2014

Joulua hakemassa

Vuosi vuodelta joulun tunnelma on hakusessa pidempään. Kuun alussa ihmetteli, onko tosiaan jo joulukuu. Aika kulkee niin nopeasti, että tuntuu kuin vasta äskettäin oli edellinen joulu.

Joskus valmistauduin jouluun jo varhain ja ostelin joululahjoja varastoon pitkin syksyä. Nyt oli vielä kuun puolivälissä lahjat hankkimatta. Toisaalta en enää osaa stressatakaan. Tai no, ehkä tämä stressittömyys tuli siitä, että menin tyttären luokse jouluaattona. On ihanaa, kun ei tarvinnut valmistella joulua kotona hullun lailla. Olin luvannut viedä jotain tekemääni joulupöytään, mutta siinäpä ne jouluvalmistelut sitten olivatkin.


Pistin ajoissa joulutunnelman hakuun tuoksuvalla joulukukalla. Ehkä pienen pieniä muistijälkiä heräsikin henkiin, mutta ei niin paljon, että olisin saanut sysäyksen mihinkään valmisteluihin.


Itsenäisyyspäivän tienoilla käväisin Tallinnan joulutorilla. Olin utelias näkemään, millaista joulua Raatihuoneenaukiolle oli rakennettu. Ympäristö ainakin antaa mahdollisuudet monenlaisiin tunnelmiin.


Kiersin kaikki kojut. En tiedä mitä etsin, ehkä jotain sellaista, mitä ei ole saatavilla nykyaikana lainkaan. Epämääräinen pettymys jäi päällimmäiseksi tunteeksi. Näytti kuin kaikki tarjolla oleva tavara olisi sitä samaa, mitä Tallinnassa on myyty vuosikausia halpiskeskuksissa ja vanhan kaupungin ulkopöydillä. Samat neuleet ja sama pikkurihkama, mutta nyt kovilla eurohinnoilla. Päätin, että menen myöhemmin Helsingissä Tuomaan Markkinoille ja teen kriittisen vertailun.

Rakas lapsenlapseni – nyt jo eskarilainen - on käynyt muutaman kerran tässä kuussa kylässä ja silloin on oikeastaan ollut pakko etsiä esille joulurekvisiittaa. Hänen mukanaan saatiin tähän taloon joulun odotuksen tunnelmaa.

Ensimmäiseksi kunnostin joulutalon ja iloitsimmekin kovasti sen katselemisesta. Mutta kiinnostuneilta näyttävät joulutalon hahmotkin. Mitähän ne oikein katsovat?


Etsin esille myös joulukylän talot. Lapsi on aina tykännyt leikkiä niillä. Nyt hän rakensi talvikaupungin valkoiselle lakanalle. Kaupungissa oli joulu- ja legotaloja sulassa sovussa. Oli myös voimala ja sähkömastoja sekä tietysti autoja. Poika tähdensi, että etualalla olevan auton kyljestä ei pidä lukea suoraan, sillä oikeasti siinä lukee: ”Helsingin sähköpakettiauto – mukana kaikissa onnettomuuksissa.”


Joulukorttien kirjoittaminen on jokavuotinen puuha ja pohdinnan aihe, mutta vuosi vuodelta pienenevä työ. Ehkä se loppuu joskus tulevaisuudessa kokonaan? Pohjanmaalla on kaksi vanhaa tätiä, joita haluan muistaa korteilla jouluisin. Heiltä ei kännyköitä löydy, puhumattakaan tietokoneesta someineen. Tuntui melkeinpä oudolta tarttua kynään ja kirjoitella pitkästi tarinaa siitä, mitä vuoden varrella on tapahtunut ja mitä kuulumisia odotin heiltä. He ovat ex-mieheni tätejä, joten emme ole koskaan olleet sen enempää yhteydessä kuin kirjeitse silloin tällöin. Oikeastaan oli mukavaa kirjoitella vanhanaikaisesti pitkästä aikaa.

Sitten koitti päivä, jolloin eskarilainen tuli piparinpaistoon. Piparien tuoksu täytti talon.


Tällä kertaa ne myös koristeltiin.


Piparien paiston lomassa keskustelimme suurista asioista: kirkosta, kuolemasta ja enkeleistä. Hänellä on nyt kova halu esittää vaikeita kysymyksiä, ja minulle tuli suuri hämmennys, kun en pystynyt kaikkeen kunnolla vastaamaan. Kun hän ihmetteli, miksi minun isäni ja veljeni ovat samassa haudassa, aloin jo pelätä, tuleeko seuraavan yön unesta mitään. Hän kuitenkin muotoili tyytyväisenä viimeisistä taikinan lopuista hymyilevän madon sekä ristin, ja nukkui seuraavan yön hyvin.

Seuraavana päivänä tuli poikani käymään ja toi kauniin joulukukka-asetelman.


Vesisateesta huolimatta lähdimme eskarilaisen kanssa jouluiselle kaupunkikierrokselle. Stockan ikkuna ei tällä kertaa kiinnostanut kovin pitkään, joten suunnistimme pian Tuomaan torille.



Tein vertailua Helsingin ja Tallinnan välillä. Mielestäni Helsinki hävisi kojujen niiden asettelun kanssa. Ne olivat kaikki samanlaisia ja suorissa riveissä, mikä teki vähän tylsän vaikutelman. Tallinnassa oli myös enemmän tuoksuja. Mutta tuotteiden osalta Helsinki voitti Tallinnan ylivoimaisesti. Suomalaisten aidot ja kauniit käsintehdyt tuotteet ovat korkealaatuisia. Myös hinta-laatu –suhde on mielestäni parempi Helsingissä. 

Kaikkein parasta oli vanhanaikainen Hollannista tuotu iso karuselli. Se oli tosi kaunis ja pyöritti yllättävän vauhdikkaasti. Kävimme siinä riemuitsemassa useita kertoja. Kiitos tästä ilmaisesta ja iloisesta pyörityksestä markkinoiden järjestäjille!





Lopulta saatiin valkea peitekin Helsinkiin ja joulu tuli keskelle talvea.



Lapsen kirkkaat ja loistavat silmät toivat joulun tunnelman sydämeeni.

Onnellista joulun aikaa ja tulevaa vuotta kaikille ihanille lukijoilleni!

8 kommenttia:

  1. Kiitos, samoin sinne. Ainakin viimeiset kuvat ovat oikein joulun tunnelmaa :)

    VastaaPoista
  2. Onnellista joulun aikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia olet laittanut Valkoinen hyasintti niin kaunis ja pojaltasi saanut ihana kukka asetelman,kovasti olette paistaneet pipareita. Oikein hyvää joulun jatkoja teille :)

    VastaaPoista
  4. Ihana joulupostaus! Lapsilla on taito luoda ympärilleen vilpitön ja aito jouluntunnelma ihan vaan olemalla ja ihmettelemällä ja iloitsemalla kaikesta ympärillä olevasta ja riemuistemalla joulun odotuksesta. Tove Janssonin miete on niin totta: " Mitä pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee."
    Minä kiersin Tampereen joulutorin vähän kiireessä, ja se oli kyllä taidokkaasti ja somasti laitettu, ja myytävät jutut oli laadukkaan oloisia. Jos en olisi jo miettinyt lahjoja valmiiksi tälle joululle, ja aikaa olisi ollut enemmän, olisi torilta tarttunut varmasti yhtä ja toista pukin konttiinkin.
    Ihanaa joulun aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Ihanaa joulunaikaa myös sinulle! Lasten myötä myös joulumielikin löytyy;)

    VastaaPoista
  6. Onnellista uutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Minä täällä vain, tulin katsomaan, joko olet heräilemästä talviunesta! HUomenna on maaliskuun ensimmäinen päivä, joten kevät alkaa virallisesti, koska maaliskuu on kevätkuukausi. Eli hyvää alkuvuotta ja kevään korvaa sinulle! Haatoin sinutkin mukaan vastaamaan blogistaniasssa parhaillaan kulkevaan viiden kysymyksen haasteeseen. Voit siihen vatsailla kun ehdit. :) Voi hyvin!

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaista tätä vuotta sinulle :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...