23. elokuuta 2014

Apua, rastaherukoita!

Mustaherukkapensaani eivät tänä vuonna heruttaneet marjoja kuin minimaalisen määrän. Yleensä saan kahdesta pensaastani, joista toinen on nyt iso ja toinen vielä isompi, ämpärillisen marjoja ihan kevyesti. Nyt ne ovat kovasti laiskistuneet.


Paikallaan viihtyvä marjapensas lienee kuin teini-ikäinen poika, joka kasvaa parimetrisen kaapin kokoiseksi ja olettaa, ettei muuta tarvitse tehdäkään kuin kasvaa vaan. Mietin Jere-sarjakuvaa, joka on aina huvittanut minua. Mutta kun ostin kyseisen sarjakuvakirjan aikanaan pojalleni, häntä ei naurattanut ollenkaan. Siinä iässä he ovat tunnetusti tosikkoja, ainakin mitä tulee äidin vitseihin.

Mitä sitten tulee paikalla viihtymiseen, niin tulipahan aikanaan valittua hyvä paikka pensaille. Siihen aikaan vieressä kasvoi kuusi, jonka vierelle tämä asfalttipihojen aloitteleva puutarhuri halusi marjapensaan. Ikänsä maalla elänyt mies tokaisi, että ei siihen voi pensasta laittaa. Minä väitin vastaan, johon mies oli vieläkin tiukemmin vastaan. Tätä jatkui, kunnes aloittelevalta puutarhurilta meni hermot. Nappasin kiinni marjapensaan latvuksesta ja heivasin sen ruukkuineen päivineen mäkeen niin pitkälle kuin jaksoin. Sen lentäessä ilmassa huusin: ”senkun laitat sen sitten minne ikinä haluat!”.

Miehet ovat joskus kovapäisiä, mutta lopulta tämä ymmärsi antaa minun istuttaa mustaherukkani kuusen luo. Ja nythän siinä ei enää ole kuusta, vaan tuo kiva kärhöpylväs!


Koska hyvin viihtyneet pensaani ovat heittäytyneet laiskoiksi marjomaan, päättelin, että ne ovat nuorennuksen tarpeessa. Luin kirjasta, että vanhat, heikot ja lamoavat oksat pitäisi katkaista. Riensin samantien leikkaushommiin ja raastoin lamonneita oksia ihmisten ilmoille. Pian pohdin, mistä kohtaa oksa pitää katkoa. Kirjassa sanottiin, että oksat leikataan läheltä maanrajaa. Mutta ennen kuin sinne asti pääsee, pitäisi raivata viidakollinen oksia edestä.

Päätin, että katkaisen lamonneen oksan siitä kohtaa kuin se lähtee oksasta. Siis nehän ovat oksan oksia, jotka maahan asti taipuvat. Tuntui helpolta, mutta ei ollutkaan. Ne perhanan oksan oksat olivat kietoutuneet toisiinsa tiukasti. Jotkut olivat kuin metrisiä lettejä, joita auoin parhaani mukaan. Kun sain yhden säikeen irti, työnsin sen kylkeni taakse ja jatkoin seuraavien aukomista. Puhisin, että kyllä tässä Kuusirannan kampaamossa yhdet letit saadaan auki, vaikka sitten olisi käytettävä voimasaksia.

Selvittelin lettejä ja mietin, että jos ne olisivat vielä vähän aikaa olleet, niistä olisi tullut rastoja. Siinähän sitä sitten olisi ihmetelty mustaherukoiden sijaan rastaherukoita.

Pienemmän pensaan selvitin ja leikkelinkin. Olin hyvässä vauhdissa aloittamassa isompaa urakkaa, kun korvissa alkoi kuulua ininää. Olen monesti miettinyt, että luontokappaleilla on joku sopimus, jonka perusideana on, että jos ihminen alkaa tehdä jotain heidän mielestään ikävää, niin he kutsuvat itikat apuun. Olen melko varma, että päätelmäni on oikea. Kaikin tavoin ärsyttäen ne yrittivät saada minut lopettamaan karsimisen. Kun en antanut periksi, alkoi sataa. Luonnonvoimat päättivät, että työ oli keskeytettävä.

Tavallaan se oli ihan hyvä juttu, sillä nyt on mainio tilaisuus heittää teille lukijoilleni kysymys (enhän ole enää aloitteleva puutarhuri, vaan ymmärrän, että muiden puutarhaihmisten hyvät vinkit ovat kullan arvoisia). Siis, miten suuntaansa lähes parimetrinen mustaherukka kannattaisi leikata? Voinko leikata vain latvoja lyhyemmiksi, vai onko aina leikattava koko oksa? Mitä olisi otettava huomioon? Kertokaa kaikki!

11. elokuuta 2014

Punaista puutarhassa

Mitä punaisesta väristä tulee mieleen? Veri, voima, intohimo, rakkaus, kiukku, kielto, opettajan punakynä – no ei kai.

On aika erikoista sanoa, että kun jokin saa mielen kuohahtamaan, se on kuin punainen vaate. Ihan omissa empiirisissä tutkimuksissani olen kuitenkin todennut, että naisen kannattaa pukeutua tanssipaikalle punaiseen puseroon, sillä silloin saa herkemmin tanssiinkutsun. Koska itse en aikanaan pukeutunut koskaan punaiseen, seurasin, miten kavereita haettiin tanssiin. En kuitenkaan nähnyt punaista vaan olin pikemminkin kateudesta vihreä.

Olen myös ihan itse todennut, että punainen viini lämmittää. Siinä muodossa punaista voi löytyä joskus kotoa, ei juurikaan muuta. Mutta puutarha on kokonaan toinen juttu. Siellä punainen saa hehkua täydellä voimalla!

Puutarhassa rakkaus on palava.


Sirot ketoneilikat ovat pieniä ja vaatimattomia, mutta niiden väri saa vierellä olevat isommat kasvit kalpenemaan.


Viime viikonloppuna loistivat punavärimintut useammassa paikassa. Ne leviävät pelottavan mielellään kuten kaikki mintut, mutta niillä saa helposti lisäväriä ja näyttävyyttä puutarhaan.



Viikonlopun kohokohtia oli kuitenkin lilja ’Black Out’.



Kohokohtiin kuului myös sinisessä teltassa majailija, iloinen apulaiseni puutarhassa. Hänellä oli viimeinen lomaviikko ennen odotettua eskaria. Jännää!


Voimaannuttavia hetkiä puutarhan punaisten ja muidenkin värien keskellä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...