29. kesäkuuta 2014

Akileijojen yllätys

Olen huomannut, että akileijojen väri voi vuosien varrella vähän muuttua. Niinpä olen jo tottunut siihen, että erilaisia värisävyjä esiintyy eri puolella puutarhaa. Lehtoakileijojen muoto pysyttelee samanlaisena, mutta jaloakileijoja on erilaisia. Tuntui jo, että olen nähnyt kaikki muodot, kunnes muutama vuosi sitten näin Lauran Paratiisinpalasessa syttyräisen vaaleanpunaisen akileijan. Se oli niin herttaisen ja hauskan näköinen, että kysyin, voisiko Laura ottaa minulle talteen vähän siemeniä. Ja sopihan se!

Aikanaan piilotin ruttuakileijan siemenet maahan. Toivoin, että niistä ilmaantuisi yhtä hauskoja kukkia kuin Lauralla, vaikka hän varoittelikin, että siemenistä ei koskaan tiedä. Niistä voi tulla ihan jotain muuta. Niin kävikin. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa. Apropoo!





Nämä riemastuttavat mutantit kukkaset ovat samoissa varsissa, vaikka ne ovat täysin erilaiset. Ei näille voinut kuin nauraa!

Laura toi bloggaritapaamiseemme minulle muutama viikko sitten vaaleanpunaisen syttyräisen akileijan jakopalan, että varmasti saisin sellaisen, jos siemenet eivät tuota samanlaista. Tässäpä vielä tuo aito kaunotar.

Monet kiitokset Lauralle näistä suloisista ilonaiheista!

20. kesäkuuta 2014

Tylsää ja tenhoavaa Porvoota

Se, joka on pelannut korteilla marjapussia tietää, että joskus voi joutua Porvooseen. Pelissä minäkin olen joskus joutunut sinne, mutta nyt pääsin oikein käymään siellä. Käynti alkoi torilta, josta ostimme tämän kesän ensimmäisiä paikallisia mansikoita. Jatkoimme matkaa läheiseen puistoon mansikoita syöden.

Tutustuminen alkoi hämmennyksellä, kun katselin tätä puolta kaupunkia, jossa oli sekaisin uutta ja vanhaa rakennuskantaa. Näiden yhdistämisessä tyyli puuttui täysin. Tuli paha mieli, kun katseli tällaista kaupunkisuunnittelua.

Suurten puiden siimeksessä vanhat talot hivelivät silmää.


Toisesta kuvakulmasta hämmentävä totuus paljastuu.


Kuva valehtelee hieman, eikä siitä saa täyttä käsitystä, miten kerrostalo on melkein kiinni puutalossa. Eikö uudelle kerrostalolle löytynyt muuta paikkaa? Jos tuohon oli pakko rakentaa jotain, eikö siihen olisi voinut suunnitella sellaista, joka ei olisi niin kovasti riidellyt vanhojen talojen kanssa?

Toinen esimerkki on puiston vastakkaiselta puolelta, jossa kaunis pikku kivitalo on kuin koru ison ja ränsistyneen, todennäköisesti 70-luvun elementtitalon vierellä.


Oli kiireesti siirryttävä Mannerheiminkadun toiselle puolelle, jossa on Porvoon vanhin kaupunginosa. Sitä on säilytetty ihan eri hengessä. Tiheästi rakennetussa vanhassa Porvoossa valtaosa taloista on matalia ja puurakenteisia. Kivitalot ovatkin sitten isoja ja komeita, mutta sopivat ympäristöön hyvin, eivätkä mitenkään erityisesti pistä silmään.


Piipahdimme monista kuvista tuttuun keskiaikaiseen tuomiokirkkoon. Sen katto paloi tulipalossa vuonna 2006 ja nyt ihailimme sen uutta paanukattoa. Sisältä kirkko on tyylikkään juhlava, kuten keskiaikaiset kirkot yleensäkin.



Vanhassa kaupungissa katseltavaa oli paljon, eikä ensi näkemältä huomannut kaikkea. Ihailen ihmisiä, jotka ovat ponnistelleet vanhan kaupungin vetovoimaisuuden eteen. Pienten puotien pitäjät ovat käyttäneet luovuutta ja ideoineet monenlaista pientä ja kaunista ikkunoille ja ovien pieleen kävijöiden ja ohikulkijoiden iloksi.






Kurkottelin kuvaamaan Porvoonjoen perintekkäitä ranta-aittoja..


On hienoa, että Suomesta löytyy niin tenhoavia vierailukohteita kuin vanha Porvoo!

Hyvää juhannusta ja keskikesän juhlaa kaikille!

16. kesäkuuta 2014

Enemmän riesaa kuin riemua

Kiersin puutarhan lähes kahden viikon jälkeen. Kiukutti, kun katselin, miten kaikenlaiset ei-toivotut kasvit olivat valtaamassa kukkapenkkejä. Muistan ajan, kun joitakin vuosia sitten ihmettelin, miksi tontilla ei ollut yhtäkään voikukkaa. Tuntui, että mikään ei halunnut kasvaa puutarhassani, ei edes voikukka. Mutta totuus olikin se, että ne eivät olleet vielä löytäneet metsäpuutarhaa. Nyt tilanne on toinen. Voikukkia on joka puolella: kukkapenkeissä, hiekkapoluilla ja kivikoissa, hoidetuilla ja luonnontilaisilla alueilla.


Tänä päivänä puutarhan voikukat eivät ole mitään vaatimattomia, yksittäisiä nököttäjiä. Mukana on myös jättiläisiä. Alla olevassa kuvassa oleva kasvi on reippaasti yli puoli metriä.


Voikukkien ylösnykimisen aloitin jo muutama viikko sitten, joten nyt ei tarvinnut keskittyä niihin. Varsinainen vaikerrus alkoi, kun kohtasin joka paikan vallanneet vuohenputket. Työ näytti toivottomalta. Monessa paikassa jouduin muistelemaan, mitä vuohenputkikasvustojen alla pitäisi olla.


Vuohenputkella oli sitkeät juuret, joiden avulla se levittäytyy laajalle. Monivuotisena kasvina se on todellinen riesa.

Uusi kurjuus on pisteliäs nokkonen, jota on ilmestynyt melkein kaikkiin kukkapenkkeihin. Onko siitä jotain iloa, vai onko se vain kitkijän käsiä polttava haitta?


Mieleen tuli aikakauslehdistä ja netistä näkemäni vinkit, jotka ylistävät nokkosta mainiona ruoka-aineena. Miten siitä saadaan taivaallista keittoa, ihania sämpylöitä tai vaihtoehtoisesti mahtavaa lannoitetta. Ei kiitos! Haluan ne vain pois kukkapenkeistä.

Edellä mainittujen lisäksi kukkapenkeistä löytyy myös ohdakkeita ja rönsyleinikkiä (mistähän sekin on tiensä löytänyt metsään?) ja monia muita kutsumattomia vieraita. Olin epätoivoinen, kun katselin työmaatani. Mutta sitten jostain tuli mieleen jokaisen puutarhaihmisen tuntema ajatelma: ”Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin tärkeää”.

Tätä hoin useampaan kertaan rikkaruohoja kitkiessäni. Kun aiemmin pidin oleellisena ajatelman ensimmäistä osaa, niin nyt painotin mielessäni toista osaa: ”eikä sekään ole niin tärkeää”! Näin sain muinaisilta kiinalaisilta puhtia jaksaa rikkaruohoviidakossa nyppimistä, kaivamista ja kykkimistä.

Vesiheinä on jo pysyvä pikkuriesa kosteassa puutarhassani, ja niihin osaan jo asennoitua ilman suurta mielenpahoitusta. Sekin oli paikoin ehtinyt kasvaa niin kattavaksi matoksi, että en nähnyt, mitä kaikkea se peitti alleen. Varovasti ryhdyin riipimään sitä yhdestä penkistä, ja löysin etsimäni: Lauran punaisen kevätesikon! Aika surkealta se näytti yhden vaivaisen rypistyneen kukkansa kanssa, mutta tärkeintä oli, että se oli tallella.


Vesiheinää on tullut eniten paljaalle maalle, joten joka paikka pitäisi saada peitettyä hyvin kasvavilla perennoilla. Mutta entäs sitten, jos perenna kasvaa liian hyvin?

Yksi aivan holtittomaksi heittäytynyt perenna on hopeatäpläpeippi. Voi, miten sitä aikaisemmin kehuinkaan! Se alkoi kukkia aikaisin, veti pölyttäjiä puoleensa ja kukki pitkälle syksyyn. Nyt se ei näytä ehtivän kukkia lainkaan, kun se keskittyy maanvalloitukseen. Vain yhdessä kohtaa se pysyy paikallaan ja kukkii, koska kapealla multakaistaleella kivien välissä se ei pääse muualle. Se on tullut siihen omia aikojaan siemenestä.


Hopeatäpläpeipin keskellä näkyy akileijan lehtiä. Siinä on toinen siemenistä leviävä kasvi, mutta pystyn juurensa ansiosta se pysyy paikallaan, ja on suhteellisen helppo nappaista pois sieltä, minne ei sitä halua.

Koiranputki kukkii parhaillaan ja sekin hakee suotuisia paikkoja puutarhasta. Tässä se on tullut ukkolaukan kaveriksi kukkapenkkiin.


Yksi tulokkaista, ja samalla pieni ilonaihe, on kielo. Sekin on saapunut omia aikojaan ja keksinyt itselleen oivan kotipaikan.


Kullerokin oli kiva kurkkiessaan penkin raosta.


Muita erityisiä iloja en juuri keksinyt. Päinvastoin mieliala laski vielä lisää, kun tajusin, että portin kärhöt ja myös harmaamalvikki ovat kadonneet talven aikana. Minne ne menivät, vai metsäkö ne on syönyt?

Kuin pisteenä ii:n päälle vielä kuva eläinten moneen kertaan syömästä omenapuun raasusta, jonka viime talvi vihdoin tappoi.


On vain todettava mielessään, ettei sekään ole niin kovin tärkeää…

9. kesäkuuta 2014

Kesäpäivä Tallinnassa

Kerran tai kaksikin kertaa vuodessa käyn Tallinnassa kaupunkia kiertelemässä. Tällä kertaa satamaan päästyämme päätimme lähteä tavanomaisesta poikkeavaan suuntaan. Emme siis suunnanneet itään kohti keskustaa, vaan lähdimme Rannamäe teetä lounaaseen rautatieasemalle päin.

Jossain kohtaa poikkesimme tien toiselle puolelle, korkealle nousevalle puistoalueelle, josta kauempaa alhaalta katsoen erottui leveä kiviportaikko. Aikanaan ryhdikkäinä seisseet portaat olivat rapistuneet ja koko alue oli peittynyt voikukkien hahtuvapallojen mereen.


Uteliaana kiipesin ylös mäelle. Kasvoiko kukkaruukuissa jotain?



Ruukut olivat täyttyneet rikkaruohoilla. Säälitti katsella komeaa, rapistunutta puistoa ja ihmetytti, miksi näin näyttävää paikkaa ei ole hoidettu. Jos alue olisi kunnossa, voin kuvitella, miten sen portaat täyttyisivät kesästä nauttivista auringonpalvojista.

Puiston nimeä en tiedä, eikä sitä ymmärrettävästi myöskään mainosteta Tallinnasta kertovilla nettisivuilla.

Jatkoimme matkaa Tornien aukiolle, jonka puiden välistä saattoi nähdä pilkahduksia kaupunginmuurin torneista.


Emme poikenneet kävelytieltä lähemmäs torneja, vaan jatkoimme matkaa kohti Tuomiopuistoa, Toomparkia.
Puistossa on jokimainen vesialue, joka muodostuu kanavista ja Snellin lammesta. Se on jäänne Tallinnaa keskiajalla ympäröineestä vallihaudasta. Lampi sai nimensä kaupunginpuutarhuri Schnelliltä, jonka talo ja puutarha olivat aikanaan täällä.



Elämänmeno puistossa näytti varsin rennolta. Pensaiden alla majaili laitapuolen kulkijoita, jotka makoilivat ja heräilivät siellä. Silti kieltotaulujen mukaan puistossa oli myös rajoituksia.


Yhtäkkiä huomasin puiston nurmella rennosti nojailevan hahmon, joka näytti nauttivan kesäpäivästä.


Veistos nauratti. Se lienee Viron hauskaa nykytaidetta ja yritin etsiä lisätietoja netistä, mutta en löytänyt.

Jatkoimme komean tornin ohi matkaa ylös Lindamäelle, joka on Hirvipuiston (Hirvepark) korkein kohta.


Lindamägi sai nimensä, kun sinne vuonna 1920 pystytettiin A. Weizenbergin Linda-veistoksen pronssikopio. Se on Siperiaan neuvostoaikana siirrettyjen tallinnalaisten muistomerkki, jolle tuodaan edelleen kukkia.


Puistossa on runsaasti vanhoja puita, muun muassa 200 vuotta vanhoja lehmuksia.


Hirvipuistosta poikkesimme Harjumäellä olevaan idylliseen kahvilaan. Sen terassilta avautui näköala alapuolella olevan kaupungin yli.


Täältä laskeuduimme kaupunkiin, jossa maisemat olivat jälleen tuttuja.

Tallinnalaista huumoria edustaa paikallinen valokuvanäyttely. Näyttelyn kuvat esittivät Tallinnaa keskellä Tallinnaa. ..


Eipähän olisi tarvinnut niin paljon kävellä, jos olisi tullut päiväksi tänne.

Kauniita kesäpäiviä kaikille!

6. kesäkuuta 2014

Haagan alppiruusupuisto

Kuulun Facebookissa Helsingin puistojen tykkääjiin ja sain sieltä vinkin, että Haagan alppiruusupuistossa kukkii upeasti. Häpeä myöntää, että en ollut koskaan käynyt siellä, vaikka lähellä on ollut. Mutta vihdoin koitti ensikäynti!

Jo kaukaa näin ryhmän keltaista ja oranssia - kuin huomiovärejä - ja päättelin, että siellä taitaa olla kaupungin puistotyöntekijät haalareissaan kahvitauolla. Yllätys oli suuri, kun hetken päästä tajusin, että väriläiskä onkin mäntymetsä, joka kukkii. Atsaleoja oli metsä vääränään. Yhteensä siellä kasvaa noin 1500 puistoatsaleaa.

Puistossa on helppo kulkea tukevia pitkospuita pitkin.




Alppiruusupuiston pinta-ala on yli kahdeksan hehtaaria. Atsaleat täyttävät puiston pohjoisosan. Sen eteläpuolella on kaistale, jossa kasvaa ja nyt kukkii suorpursu. Alppiruusut täyttävät ikivihreinä puiston eteläosan. Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki ovat istuttaneet alueelle tuhansia kasveja tutkimusta varten.

Näkymä oli huikea ja hurmaava. Alppiruusut eivät kuki joka vuosi yhtä runsaana, mutta nyt kukkia oli silmänkantamattomiin. Suurimmat alppiruusut olivat kuin puita, joiden oksat ovat käsivarren paksuisia.



Puistoon on rakennettu katselulavoja, jonne voi nousta ihailemaan kukintaa samalla kertaa laajemmin. Eri lajien kukkien väreissä oli hienonhienoja eroja ja nuputkin olivat kerrassaan suloisia.








Alppiruusupuisto on upea vierailukohde kukinnan aikaan. Tällä kertaa se oli yltäkylläistä ja huikaisevaa. Ihailtavaa riitti vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kun näin suurella alueella on valtava kukkien meri, on onni, että kukat eivät tuoksu. Muuten sinne olisi herkimmät pyörtyneet, sillä jo pelkkä katselukin melkein pyörrytti. Miten näin hieno puisto voikin olla Helsingissä, vähän kuin piilossa, melkeinpä vain innokkaimpien puutarhaharrastajien löydettävissä?

Tietoa puistosta täältä: Haagan Alppiruusupuisto

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...