29. maaliskuuta 2014

Krookus

Kotipihalle ovat nousseet ensimmäiset krookukset. Katselin kansioitani, enkä löytänyt aikaisemmilta vuosilta yhtään kuvaa maaliskuussa kukkivasta krookuksesta. Varhaisin oli vuonna 2009 huhtikuun toisella viikolla. Silloin oli hieman luntakin. Nyt ei lumesta ole enää jälkeäkään. Kevät taitaa siis olla ainakin kaksi viikkoa etuajassa Helsingissä.



Vai ovatko ehkä menninkäiset tehneet kepposiaan tavallista aikaisemmin tänä keväänä?

----
Silloin, kun menninkäiset vielä oleskelivat ihmisten läheisyydessä, kun moni vielä näki niitä hilpeissä leikeissä vuorilla ja niityillä, metsissä ja ihmisten puutarhoissa, tapahtui kerran jotakin aivan merkillistä.

Eräänä varhaisena toukokuun aamuna lähti nuori tyttö istuttamaan sipuleita pienelle peltotilkulle, joka oli niityn takana aivan lähellä taloa. Vielä hieman unisena tyttö kompuroi niityn yli kuokka toisessa ja sipulikori toisessa kädessä.

Yhtäkkiä hän näki edessään joukon vikkeliä keltahuppuisia menninkäisiä, jotka juosta hipsuttivat pitkin niittyä. Ne hyppivät tytön ympärillä ja huusivat: ”Anna meille sipuleita! Anna meille sipuleita!” ”Hui hai, etsikää sipulinne muualta!” tyttö sanoi, tarttui tiukemmin koriinsa ja jatkoi matkaa.

Eikä hän suuresti hämmästynyt, kun hänen eteensä muutaman askeleen päässä taas ilmestyi joukko menninkäisiä, sini- ja valkohuppuisia pikku veitikoita. Nekin pyytelivät häneltä sipuleita, mutta tyttö vain pudisti nauraen päätään ja kiirehti pellolle istuttaakseen sipulinsa multaan.

Hän ehti astua vain pari kiireistä askelta, kun yhtäkkiä jokin vilahti hänen jaloissaan, ja – hups – hän kompastui! Kori kierähti maahan ja sipulit vierivät hujan hajan. Yhdessä vilauksessa olivat kaikki menninkäiset korin luona ja huutelivat riemuissaan: ”Paljon sipuleita! Paljon sipuleita!” Ne hyppivät ja ilakoivat korin ympärillä, ja ennen kuin tyttö oli päässyt jaloilleen, ne olivat jo ehtineet livahtaa tiehensä. Hän ei nähnyt muuta kuin vihreän niityn – keltaiset, valkoiset ja siniset huput olivat tipotiessään.

Neuvottomana tyttö katsoi tyhjää koriaan. Etsittyään turhaan sipuleita hän otti korin ja kuokan käsivarrelleen ja lähti allapäin kotiin. Kun hän kotona kertoi isälleen mitä oli tapahtunut, ei isä aluksi tahtonut uskoa häntä, vaan luuli tytön nähneen unta ja huolimattomasti hukanneen sipulinsa. Ensin hän suuttui, mutta lähti kuitenkin tytön kanssa ottamaan selvää asiasta.

Kun he tulivat niitylle, ei menninkäisistä näkynyt jälkeäkään. Mutta juuri siinä, missä keltalakkiset veitikat olivat pyydelleet tytöltä hänen sipuleitaan, oli maassa joukko pulleita keltaisia kukannuppuja. Vähän kauempana kasvoi samanlaisia kukkia, sinisiä ja valkoisia. Jokaisella oli kuusi sievää terälehteä lyhyessä varressa aivan lähellä maata. Katsoessaan tarkemmin tyttö huomasi, että kaikki keltaiset, valkoiset ja siniset kukat kasvoivat sipuleista, ja kas, nehän olivat aivan samanlaisia kuin ne sipulit jotka hän oli aikonut istuttaa talon taakse pellolle.

Nyt tyttö huomasi, minkä kepposen menninkäiset olivat hänelle tehneet! Mutta ei hän ollut kovin vihainen sipuleitten ryöstämisestä, sillä krookukset – niin näitä kukkia nimitetään – olivat sieviä ja muistuttivat häntä hauskoista veitikoista, jotka olivat niin kovasti tahtoneet hänen sipuleitaan. Hän ei nähnyt menninkäisiä enää koskaan, mutta lapsilleen ja lastenlapsilleen hän kertoi niiden hauskasta kepposesta – siitä, miten menninkäiset olivat tuoneet krookuksen maan päälle.

(Kora Gädke-Timm: Sinikello, legendoja kasveista, WSOY 1978)

(postikortin kuva: Cicely Mary Barker)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...