15. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä

Pirjo Mökkipuutarha –blogista haastoi minut mukaan julkaisemaan kuusi kuvaa kesästä. Kuvien on oltava nimenomaan tältä menneeltä kesältä.

Vaikka tänä kesänä kuvailin varmasti vähemmän kuin aiemmin, oli kuvien etsimisessä ja katselussa aika homma. Mutta samalla tuli tehtyä hyvä työ, kun sai vähän järjestystä albumeihin.

Otin varaslähdön kesään Barcelonassa toukokuussa. Se on erinomaisen omituinen kaupunki, kuten kuvasta näkyy.


 Samoihin aikoihin nousivat esille varhaisimmat kukat Kuusirannassa. Myös muurahaisten aherrus alkoi.


 Kesäkuun ensimmäisenä päivänä oli rakkaan veljeni häät. Ne vietettiin hänen omassa puutarhassaan, jonne aurinko loi loistoaan, ja jossa heleä vihreys ja kielojen tuoksu virittivät onnen hetkiä.


”Tärkeät asiat voi tehdä vain kerran: 
Kerran synnyn, 
kerran kuolen 
ja vain yhden kerran elän tämän hetken.” 
-Heli Karjalainen 

Heti häiden jälkeen seuraavana päivänä piipahdin Kuusirannassa ja nappailin kuvia kukoistavasta alkukesästä.


Veljeni kuoli kuukausi häidensä jälkeen. Mutta heinäkuisessa puutarhassa elämä jatkuu.


Elokuussa sain sitten toivotut vieraat Kuusirantaan.


Veljeni orvoiksi jääneet koirat tulivat nauttimaan ulkoilusta ja samoilusta metsässä. Näkyvissä oli rehellistä riehumista ja riemua, vaikka vanhempi koira vieläkin ikävöi isäntäänsä.

-----
Haastan kuuden kuvan haasteeseen mukaan Lauran Paratiisinpalasista. Toivon, että jaksat osallistua!
Heitän haasteen myös Seijalle Pajassa ja puutarhassa -blogiin!

13. marraskuuta 2013

Elämän pieniä iloja

Että voikin ihminen ilahtua pienestä! Minulla ei ole montaa kotikukkaa; vain muutama, joita epäsäännöllisen huolettomasti hoitelen (=kastelen). Eteläikkunalla ovat sulkasaniainen ja viirivehka kylki kyljessä omissa ruukuissaan.



Eilen kastelin kukkani ja samalla katsahdin niiden juurille. Näin jotain oudon herkkää ja viehkeää: viirivehkan mullasta nousi laiha ja pieni saniaisen alku.



Miten tällaista tapahtuu? Tämän emokasvinkin olen joskus ottanut toisen saniaisen viereltä, mutta samasta ruukusta. Ilmeisesti saniaisen alun syntyminen naapurin pesään liittyy jotenkin itiöiden leviämiseen. Jos joku tietää kertoa, niin pliis, kerro!

Olen Kuusirannassa huomannut, että kotkansiipisaniaiset leviävät hyvin, kun niitä on kerran tuonut tontille. Alkuja löytyy vaikka mistä, muun muassa muurinrakosesta, missä ei äkkiseltään uskoisi minkään voivan kasvaa.



Mutta kummasti tuo muuri on vetänyt erilaisia alkuja puoleensa. Se meni silti jo överiksi, että siinä yritti alkaa kasvaa kuusi!



Joskus kasvit eivät halua kasvaa ollenkaan ja toisinaan ne kasvavat ihan missä hyvänsä. Niin kuin tämäkin ruohosipuli. Siinä se sojottaa somasti soratiellä!


Ihan huippuomituinen on kuitenkin tämä piiankieli (Echium plantagineum), joka tulee liuskekiven ja betonisauman välistä. Ei ole ahtaanpaikankammoa tällä kesäkukalla, ei.


Nämä ovat kaikki pieniä, iloisia asioita.

Tänään ilahduin lisäksi mökkipuutarhan Pirjon käynnistä blogissani. Hän haastoi osallistumaan kuvakimaraan ”kuusi kuvaa kesästä”. Olen tosi iloinen, että huolimatta kirjoittamistani synkistä ajatuksista (joista kirjoitan todennäköisesti lisääkin), hän silti kutsui minut mukaan mukavaan asiaan saatesanoinaan "jos vain jaksat ja haluat". Kiitos Pirjo! Varmasti osallistun haasteeseen. Se on niin onnellistuttava (onko sellaista sanaa oikeastaan olemassakaan?)! :)

Huomasin äskettäin, että ainakin yksi lukija on poistunut listaltani todennäköisesti juuri veljeni menehtymistä käsittelevien kirjoitusteni vuoksi. Mutta se ei haittaa, koska olin jo etukäteen arvellut niin voivan käydä. Olen kiitollinen, että muut lukijani ovat vielä jaksaneet mukana!

3. marraskuuta 2013

Ajatuksia veljen leukemian jälkeen – OSA 2

Ensimmäisenä päivänä helmikuuta 2013, syntymäpäivänään, veljeni Juha sai tietää sairastavansa akuuttia myelooista leukemiaa (AML). Sairaus on harvinainen. Siihen sairastuu vuosittain noin 50 ihmistä. Akuuttia myelooista leukemiaa sairastavista potilaista voidaan parantaa noin puolet. 
Juha kuului siihen toiseen puoleen.


Meilahden kolmiosairaalan 7. kerroksessa on hematologian osasto. Toisella puolella hissiaulassa on osasto A ja toisella puolella B. Toisella puolella hoidetaan verisairauksia ja toisella puolella tehdään kantasolusiirtoja. Veljeni oli ollut 2,5 kuukautta hoidossa osastolla A, missä henkilökunta oppi tuntemaan hänet. Osasto B oli oma suljettu maailmansa. Siellä tunnettiin osaston A potilaita lähinnä sairaalassa kerätyn tiedon pohjalta. Se oli osasto, jossa päätettiin, kenelle kantasolusiirto tehtäisiin, toki osaston A lääkäreitä kuunnellen.

Veljeni oli jo siirretty osastolta kotiin, kun hänet kutsuttiin pitkään haastatteluun mahdollista kantasolusiirtoa varten. Hänelle kerrottiin, miten voimakkaat hoidot edeltävät kantasolusiirtoa, rankimmat mahdolliset ilman että potilas menettäisi henkeään. Hänelle kuvailtiin, miten oma luuydin tuhoutuu hoidossa ja miten siirrossa uudet kantasolut hakeutuvat tyhjennettyyn luuytimeen. Kerrottiin myös tyypillisistä hyljintäreaktioista, miten vastustuskyky alenee pitkäksi aikaa ja miten kantasolusiirron jälkeen on viiden viikon suojaeristys osastolla. Koko pitkän keskustelun ja haastattelun tarkoituksena oli selvittää, kestääkö veljeni henkisesti kantasolusiirron kaikkine vaikeuksineen. Haastattelun jälkeen ei kantasolusiirtoa hänelle oikopäätä luvattu, vaan todettiin, että asiaa mietitään.

Muutaman päivän kuluttua Juhalle kuitenkin kerrottiin positiivisesta päätöksestä, eli kantasolusiirto oli päätetty tehdä ja että hänelle oli löytynyt Luuytimenluovuttajarekisteristä sopiva kantasoluluovuttaja. Se tuntui suurelta ihmeeltä, kun jo aiemmin oli todettu, että me sisarukset emme olleet kudostyypiltämme sopivia luovuttamaan kantasoluja veljellemme.

Vain pari päivää sen jälkeen Meilahdesta ilmoitettiin, että elinsiirto on valmisteilla. Veljeni kertoi, että tarkoitus oli edetä luovuttajan, alle 40-vuotiaan miehen ehdoilla. Hän joutuisi tulemaan sairaalaan lääkityksiä varten ja olemaan viikon pois työelämästä. Luovuttaja alkoi valmistautua siirtoon.

Kantasolusiirron aikataulu oli valmis: 6.5.2013 Juhalta otettaisiin luuydinnäyte, 8.5.2013 olisi poliklinikkakäynti ja 13.5.2013 hän menisi sisään Meilahden hematologian osastolle 7 B. Pelkkä suunnitelman olemassaolo tuntui ihan mahtavalta ja kaiken pelottavuuden keskellä se antoi ripauksen voimaa tulevien vaikeuksien kohtaamista varten.

Mutta kun näin jälkeenpäin luen tätä kertomusta, en voi käsittää, miksi veljeäni ei tässäkään tilanteessa otettu sisään sairaalaan. Miksi Juha sai edelleen palloilla koirien kanssa kotona nikkaroiden ja muuttotavaroita järjestellen, vaikka elinsiirto oli valmisteilla? Onko maalaisjärkeni hukassa, kun korvissani sana ”elinsiirto” kuulostaa järkyttävän massiiviselta, johon tulisi valmistautua kaikin tavoin huolella? Tarkoittaako valmistautuminen luovuttajan valmistautumisen lisäksi todellakin vain aikataulujen laatimista ja potilaan veriarvojen selvittämistä? Eikö potilaan terveenä pitämisellä ole merkitystä?

Juha kertoi Facebookissa sunnuntaina 28.4.2013: ”Huomenna massiivisiin verikokeisiin ja siitä alkaa lähestyä elinsiirto mulle. Tosin odottaa saa H-hetkeä vielä useita päiviä ellei viikkoja mutta kyllä se taas avasi ajatuksen elämästä ja sen merkityksestä. Tosi makeeta on ollut olla himassa, vaikka joka toinen päivä onkin käynti sairaalassa. Hei, mutta ihanaa alkavaa uutta viikkoa meille kaikille.”

Seuraavana päivänä Juha oli sitten Lohjan sairaalassa isossa verikokeessa, jossa otettiin 31 putkea verta. Vapun aattona hän oli taas Meilahdessa, jossa sai verihiutaleita. Siellä katsottiin myös suuta, sillä kurkku oli vasemmalta puolelta kipeä ja myös leukaluu, kieli sekä hartiaseutu olivat kipeät. Äänikin katosi välillä. Mitään erityistä ei todettu.

2.5.2013 hän lähti taksilla taas rutiininomaisesti Meilahteen verihiutaleiden tankkaukseen. Silloin hänellä todettiin kuumetta ja tulehdusarvo oli noussut yli 200:n. Hän itse kuitenkin totesi, ehkä hädissään, ettei tunne itseään sairaaksi. Hänet kuitenkin otettiin sisään sairaalaan, hematologian osastolle 7 A. Siellä ryhdyttiin selvittämään, missä on tulehdus.

 Juha kirjoitti Facebookissa 8.5.2013: "Mitäkö mietin. Mietin tätä elämää ja minkälaisen roolin on täällä saanut. Hommat kun ei mene putkeen niin ei ne sitten mene. 

Jumala suokoon mulle tyyneyttä 
hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, 
rohkeutta muuttaa mitkä voin 
ja viisautta erottaa nämä toisistaan. 

Mutta tyyneys kun se aina pysy hanskassa. Nyt makaan taas Meikussa keuhkokuumeessa, elinsiirto piti olla ens viikolla? Mä sanon vain ihan tässä näin että mua vituttaa ja kyllästyttää koko fucking elämä."

Ja minä sanon ihan tässä näin, että Meilahden sairaala teki virheen, kun ei elinsiirron varmistuttua ottanut veljeäni sairaalaan hoitoon ja infektiosuojaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...