16. helmikuuta 2013

Käärme ja kummitus

Tämä juttu tulee noin viikon myöhässä, mikä johtuu siitä, että kulunut viikko on mennyt ihan sumussa kuumetaudin kourissa enkä ole kyennyt tekemään oikein mitään.

Viime lauantaina olimme tyttäreni kanssa käymässä sairaalassa ja paluumatkalla poikkesimme Lasipalatsin aukiolle katsomaan, miten kiinalainen uusi vuosi otettiin vastaan. Aukion ylle oli ripustettu suuri määrä kiinalaisia paperilyhtyjä.


Lavalla oli menossa lohikäärmetanssi kiinalaisen musiikin ja huutojen säestyksellä.


Minusta tuo olio näytti enemmän komealta käärmeeltä kuin lohikäärmeeltä. Itse asiassa se sopisikin mainiosti, sillä kiinalaisen kalenterin mukaan lohikäärmeen vuosi oli vaihtumassa käärmeen vuodeksi. On kiehtovaa, miten jotkut vanhat uskomukset ja tavat ovat säilyneet tähän päivään asti.

Kiinalainen tapa nimetä vuodet eläinten mukaan on peräisin jo yli 5000 vuoden takaa. Eläimiä on kaksitoista. Miksi juuri nuo tietyt eläimet ovat kalenterissa, sitä ei kukaan tiedä, mutta taruja on olemassa. Tunnetuimman mukaan Buddha kutsui eläimet kilpailemaan ja kaksitoista ensimmäistä, jotka ylittäisivät joen pääsevät kalenteriin. Ensimmäisenä maaliin saapui rotta, joka on ilmeisen nokkela eläin. Ehkä samaan huomioon perustuu sanonta, että lähtee kuin rotat uppoavasta laivasta. Hmm, nuo kiinalaisen kalenterin eläimet herättävät kieltämättä kaikenlaisia ajatuksia.

Joka tapauksessa viidentenä maaliin saapui lohikäärme ja kuudentena nyt juhlittava käärme, joka on kiinalaisittain myös minun syntymävuoteni. Taputtelin innokkaasti juhlassa mukana, sillä totta puhuen ajattelin, ettei varmaankaan haittaa, vaikka vähän yrittäisin uskoa, että ”oma” kiinalainen vuosi voisi tuoda mukanaan jotain hyvääkin.



Symbolisesti käärmeellä on ristiriitaisia merkityksiä. Ensinnäkin se on uudistumisen symboli, sillä käärmehän luo nahkansa säännöllisesti. Vanha nahka jää tyhjänä taakse ja uusi elämä alkaa!
Mayoilla käärme edusti parantamista ja eheytymistä. Antiikin Kreikassa se edusti sairauksien parantamista lääkkeiden avulla. Lääketieteen symboli periytyykin juuri antiikin Kreikasta. Suomessa lääketieteen, lääkärien ja apteekkien symboleissa käärme on yleinen. Silti kulttuurissamme käärme nähdään usein pahan symbolina, mikä perustuu luomiskertomukseen. Paha tuli kuitenkin osaksi käärmeen symboliikkaa vasta vähän ennen ajanlaskumme alkua, eli kiinalaista, antiikin kreikkalaista ja mayojen aikaista kulttuuria myöhemmin.



Mitä käärmeen vuosi sitten lupaa käärmeille? ”Niille Käärmeille, jotka tuntevat olevansa alakuloisia vuoden 2012 jälkeen, on tärkeää jättää mennyt vuosi taakse ja katsoa eteenpäin Käärmeen vuoden tulevia kuukausia. Vuosi 2013 voi tuoda mukanaan täysin uuden alun Käärmeelle antaen hänelle uutta innostusta elämää ja sen päämääriä kohtaan.”

------
Käärmeen vuoden ensimmäisenä päivänä oli laskiainen. Naapurikaupunginosissa oli monenlaisia tempauksia ja tuli suorastaan valinnan vaikeus, minne lapsenlapsen kanssa olisi hauskinta suunnata. Liukumäkien lisäksi oli tarjolla muun muassa koiravaljakkoajelua, rekiretkeä, pulkkavetokisaa tai kirppistä. Meillä naperon päätös oli kuitenkin se, missä oli pitkän liukumäen ja poniratsastuksen lisäksi mahdollisuus nähdä kartanon kummitus! Suuntasimme siis kohti Tuomarinkylän kartanoa.







Yhtäkkiä kummitus oli keskuudessamme ja tykkäsi kovasti esiintyä ihmisille.


Taivaalta satoi kosteaa suojalunta ja pian paikalla olleet aikuiset alkoivat pyöritellä lumipalloja lumiukkoja varten. Olisi kiinnostavaa nähdä, montako lumiukkoa tuonne kummituksen takana olevalle pihalle laskiaissunnuntain aikana syntyi.

Mukavaa talvista viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. HUI KUMMITUS!

    Minä olen koira kiinalaiselta horoskoopiltani. Ihan mielenkiintoisia nämä horoskooppiasiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, koiraa vastaan ei kai kenelläkään ole ennakkoluuloja! Koira on uskollinen ystävä. :)

      Poista
  2. Kyllä teillä oli hauskaa ,ja vielläkummituskin ilmestyi jännittävää.Minä olen Kauris horrokoopilta
    En tiedä mikä olen kiinalaisen mukaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hauska päivä ja odotettu kummitus toi siihen oman säväyksensä! :)

      Poista
  3. Heh. Minä olen muistaakseni apina. Miten sattuikin? Lapsenlapsesta oli varmasti mukava tapahtuma ja päivä, kun näki haamunkin! Pelottiko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi on varsinaisessa mielikuvitusiässä. Hän kiinnitti huomiota vanhan rakennuksen erikoiseen oveen ja kysyi minulta, mitä tuolla on. Vastasin, että ehkä siellä asuu se kummitus, ja arvelen sen olleen juuri oikea vastaus, sillä silmät kirkastuivat siihen malliin. Eli ei pelottanut, mutta oli sopivan jännittävää!

      Poista
  4. Olipa teillä hauska retki lapsenlapsen kanssa ja mielenkiintoinen tutustuminen kiinalaiseen perinteeseen tyttären kera. Muistelen itse olevani apina kiinalaisessa horoskoopissa, mutta ihan varma en ole. Täytyypä käydä tsekkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kivat retket, jotka vähän vaimensivat päällimmäisinä olevia huolia. Näitä voisi olla enemmänkin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...