16. helmikuuta 2013

Käärme ja kummitus

Tämä juttu tulee noin viikon myöhässä, mikä johtuu siitä, että kulunut viikko on mennyt ihan sumussa kuumetaudin kourissa enkä ole kyennyt tekemään oikein mitään.

Viime lauantaina olimme tyttäreni kanssa käymässä sairaalassa ja paluumatkalla poikkesimme Lasipalatsin aukiolle katsomaan, miten kiinalainen uusi vuosi otettiin vastaan. Aukion ylle oli ripustettu suuri määrä kiinalaisia paperilyhtyjä.


Lavalla oli menossa lohikäärmetanssi kiinalaisen musiikin ja huutojen säestyksellä.


Minusta tuo olio näytti enemmän komealta käärmeeltä kuin lohikäärmeeltä. Itse asiassa se sopisikin mainiosti, sillä kiinalaisen kalenterin mukaan lohikäärmeen vuosi oli vaihtumassa käärmeen vuodeksi. On kiehtovaa, miten jotkut vanhat uskomukset ja tavat ovat säilyneet tähän päivään asti.

Kiinalainen tapa nimetä vuodet eläinten mukaan on peräisin jo yli 5000 vuoden takaa. Eläimiä on kaksitoista. Miksi juuri nuo tietyt eläimet ovat kalenterissa, sitä ei kukaan tiedä, mutta taruja on olemassa. Tunnetuimman mukaan Buddha kutsui eläimet kilpailemaan ja kaksitoista ensimmäistä, jotka ylittäisivät joen pääsevät kalenteriin. Ensimmäisenä maaliin saapui rotta, joka on ilmeisen nokkela eläin. Ehkä samaan huomioon perustuu sanonta, että lähtee kuin rotat uppoavasta laivasta. Hmm, nuo kiinalaisen kalenterin eläimet herättävät kieltämättä kaikenlaisia ajatuksia.

Joka tapauksessa viidentenä maaliin saapui lohikäärme ja kuudentena nyt juhlittava käärme, joka on kiinalaisittain myös minun syntymävuoteni. Taputtelin innokkaasti juhlassa mukana, sillä totta puhuen ajattelin, ettei varmaankaan haittaa, vaikka vähän yrittäisin uskoa, että ”oma” kiinalainen vuosi voisi tuoda mukanaan jotain hyvääkin.



Symbolisesti käärmeellä on ristiriitaisia merkityksiä. Ensinnäkin se on uudistumisen symboli, sillä käärmehän luo nahkansa säännöllisesti. Vanha nahka jää tyhjänä taakse ja uusi elämä alkaa!
Mayoilla käärme edusti parantamista ja eheytymistä. Antiikin Kreikassa se edusti sairauksien parantamista lääkkeiden avulla. Lääketieteen symboli periytyykin juuri antiikin Kreikasta. Suomessa lääketieteen, lääkärien ja apteekkien symboleissa käärme on yleinen. Silti kulttuurissamme käärme nähdään usein pahan symbolina, mikä perustuu luomiskertomukseen. Paha tuli kuitenkin osaksi käärmeen symboliikkaa vasta vähän ennen ajanlaskumme alkua, eli kiinalaista, antiikin kreikkalaista ja mayojen aikaista kulttuuria myöhemmin.



Mitä käärmeen vuosi sitten lupaa käärmeille? ”Niille Käärmeille, jotka tuntevat olevansa alakuloisia vuoden 2012 jälkeen, on tärkeää jättää mennyt vuosi taakse ja katsoa eteenpäin Käärmeen vuoden tulevia kuukausia. Vuosi 2013 voi tuoda mukanaan täysin uuden alun Käärmeelle antaen hänelle uutta innostusta elämää ja sen päämääriä kohtaan.”

------
Käärmeen vuoden ensimmäisenä päivänä oli laskiainen. Naapurikaupunginosissa oli monenlaisia tempauksia ja tuli suorastaan valinnan vaikeus, minne lapsenlapsen kanssa olisi hauskinta suunnata. Liukumäkien lisäksi oli tarjolla muun muassa koiravaljakkoajelua, rekiretkeä, pulkkavetokisaa tai kirppistä. Meillä naperon päätös oli kuitenkin se, missä oli pitkän liukumäen ja poniratsastuksen lisäksi mahdollisuus nähdä kartanon kummitus! Suuntasimme siis kohti Tuomarinkylän kartanoa.







Yhtäkkiä kummitus oli keskuudessamme ja tykkäsi kovasti esiintyä ihmisille.


Taivaalta satoi kosteaa suojalunta ja pian paikalla olleet aikuiset alkoivat pyöritellä lumipalloja lumiukkoja varten. Olisi kiinnostavaa nähdä, montako lumiukkoa tuonne kummituksen takana olevalle pihalle laskiaissunnuntain aikana syntyi.

Mukavaa talvista viikonloppua kaikille!

10. helmikuuta 2013

Pelkääjän paikalla

Eläminen energiaa vaativien asioiden kanssa vaatii rutkasti voimia. Aluksi olin ihan pää sekaisin, kun en täysin tiennyt enkä ymmärtänyt, mitä akuutti leukemia merkitsee. Ajattelen, että sairastunut tuntee kai olevansa kuin puulla päähän lyöty, mutta sen lyönnin jälkeiset huimaukset kokee omainen. Tuntemukset johtuivat kuitenkin vain osittain siitä tiedosta, että veli oli vakavasti sairas. Osittain ne johtuivat siitä, että ei tiennyt mitä se tarkoittaa, siis täsmällisesti.

Onneksi meillä on tänä päivänä netti, mistä tietoa löytyy helposti ja jo samana iltana lähdin etsimään sitä. Oli aikamoinen täräys lukea, miten kuolemanvakava tauti on kysymyksessä. Silti tieto jollain oudolla tavalla lohdutti. Syöpään sairastunut pyöräilijä Niko Meriläinen on kiteyttänyt sen näin: ”On tiedettävä, ketä vastaan kamppailet. Silloin osaat asennoitua vastustajaasi oikein.”

Veli on yhden hengen huoneessa. Nettiä kahlatessa löysin maininnan, että se olisi ensikertalaisen etu. Sana ”ensikertalainen” kertoo paljon. Se kertoo, että todennäköisesti tulee muitakin kertoja, mutta myös sen, että seuraavaa kertaa varten on selvinnyt hengissä.

Huomaan, että jokainen tällainen tiedonmurunen, joka kertoo lisää sairauden pottumaisuudesta, on isku veljelleni. Jopa näen vavahduksen, kun hän saa jonkun odottamattoman tiedon, esimerkiksi eilen sen, että menee useampi viikko, ennen kuin hän pääsee sairaalasta edes vierailemaan kotonaan ja näkemään taas rakkaat koiransa. Hän on alusta alkaen asennoitunut voitontahtoisesti. Pohdimme yhdessä, että tämä on nyt ongelma, joka ratkaistaan. Ikävä tilanne, joka eletään läpi ja hoidetaan kuntoon. Mutta pelkään, voivatko nuo päivittäin tulevat iskut lopulta rapauttaa tahtoa ja uskoa.

Omaisen osa taitaa pohjimmiltaan olla juuri tuo pelkääjän paikka. Tässä on mykkä apukuski, joka epävarmana odottaa pitkää ja vaikeaa matkaa, jonka aikana toivoo, ettei liian kauheita esteitä tulisi tielle. En voi tietää, mitä veli tuntee tai ajattelee, mutta tiedän suurin piirtein, mitä itse koen, vaikka sitä ei ole helppoa pukea sanoiksi.

Veli elää nyt kanyylit käsissään ja käy läpi todella voimaperäistä hoitoa. Mielessäni laitan hipsukat tuon hoitoa-sanan ympärille: ”hoitoa”, sillä se on niin kovaa, että heikkokuntoiset voivat kuolla siihen. Siksi sitä ei anneta esimerkiksi yli 65-vuotiaille. Pahimmillaan olen nähnyt, miten neljästä letkusta menee aineita suoneen. Solumyrkkyjä (joka toinen päivä kahta erilaista yhtä aikaa), verihiutaleita, verta, antibiootteja ja tietenkin suolaliuosta.

Olen seurannut veljen veriarvoja, jotka otetaan päivittäin. Eilen trombosyyttiarvo (verihiutaleet) oli 8 (viitearvo 150–360), ja kun tulin vierailulle, hän sai vanhuuttaan vihertävän porkkanasosekeiton näköistä trombosyyttia suoneen, jolla nostetaan verihiutaleiden määrää. Hemoglobiini oli jälleen laskenut reilusti alle sataan, kun keskiviikkona se oli saatu verituotteilla nostettua yli sadan.

Veljen tilan lisäksi mieltäni askarruttaa luuydinsiirto. Olen etsinyt tietoa netistä ja yrittänyt kysellä sairaalassa lääkäriltä ja hoitajilta, milloin tuollainen siirto voi ylipäätään olla mahdollinen, mutta en ole saanut oikein vastausta siihen. Todennäköisesti on niin, että siihen ei yksinkertaisesti voida antaa vastausta. Mielestäni epätietoisille sisaruksille, joiden kudostyyppi tutkitaan, pitäisi sitten vastata niin, eli ”emme tiedä vielä, odotellaan!”.

Lääkäri, joka soitti viime tiistaina minulle ”kudostyyppiasioissa”, ja tiedusteli haluani ryhtyä mahdolliseksi luovuttajaksi, kertoi, että noin kolmasosalla sisaruksista on riittävän samanlainen kudostyyppi, jolloin kantasolusiirto olisi mahdollinen. Meitä löytyy yhteensä vain kolme, joten saattaa olla, että veljeni ja minä emme ole sopivia luovuttajia. Siinä tapauksessa käännytään luuytimenluovuttajarekisterin puoleen. Siis jos siirtoon ryhdytään. Mutta tässäkin voi vain odottaa.


Toisena sairaalapäivänä totuttelimme uuteen tilanteeseen ja se sisälsi myös sen, että opettelimme sanomaan sanan ”syöpä” ääneen. Tässä kohtaa tuli luontaisesti mustaa huumoria, mitä vähän itsekin hätkähdimme (toivottavasti kukaan lukija ei loukkaannu):

- ei tässä mitään flunssaa ruveta potemaan, kunnon tauti se pitää olla!
- eikä mitään perussyöpää, vaan akuuttia leukemiaa!
- eikä mitään sytostaatteja päiväsairaalassa, vaan saman tien yhdeksän päivää putkeen!

Nauraminen helpotti hetkeksi – mutta vain hetkeksi.

1. helmikuuta 2013

Tämä päivä

Mietin aiemmin, että asiat voisivat olla huonomminkin. En tarkoittanut sillä härnätä kohtaloa. Mutta joku kohtalonohjaaja on nyt kai arvioinut, että maljaan mahtuu vielä.

Äsken luin muun muassa tällaista tekstiä:
"Luuydintä käytetään etenkin leukemian, muiden syöpien, vaikeiden anemioiden ja erilaisten perinnöllisten sairauksien hoidossa. Luuydinsiirto on näiden sairauksien viimeinen hoitokeino. Suomessa tehdään vuodessa noin sata siirtoa aikuisille ja 20-30 lapsille. Noin kolmasosassa luovuttaja on potilaan sisarus tai muu perheenjäsen. Loput luovuttajista ovat luuydinrekisteristä." (teksti täältä)

Tänään on minua kahdeksan vuotta nuoremman veljeni syntymäpäivä. Hän soitti minulle aamulla ja kertoi juuri saaneensa tietää sairastavansa akuuttia leukemiaa. Heti huomenna alkavat sytostaattihoidot.

Illalla hän soitti ja kysyi suostuisinko luuydinluovuttajaksi. Pystyin vain sopertamaan "tottakai".
Minun panokseni tähän päivään...

Seuraavaksi hän soittaa toiselle veljelleni. Meitä on kolme.


Halusin tämän purkaa ulos. En tiedä, kirjoitanko tästä lisää, tai mitä teen. Mutta nyt näin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...