28. tammikuuta 2013

Valkoinen varjolilja - puutarhan silmäterä

Huomasin Uudenkaupungin kukkamessujen blogin haasteen, jonka aiheena on ”Puutarhani aarre”. Messujen teemana tänä vuonna ovat kaikenlaiset ainutlaatuiset ja mahdollisesti harvinaisetkin kukat ja sen kunniaksi on avattu blogihaaste, jonka tarkoituksena on löytää kotipihojen sekä puutarhojen aarteita.

Kuusirannassa ei ole erikoisuuksia, pikemminkin päinvastoin, sillä olen haalinut sinne pääasiassa  perinnekasveja. Ne ovat tulleet Kuusirantaan eri puolilta Etelä-Suomea, ja suurimmalla osalla kasveistani on ns. menneisyys. Ne ovat kaikki aarteita, mutta yksi on oikea silmäterä.

Osa liljoistani on otettu talteen erään helsinkiläisen päiväkodin pihakorjausurakan aloittamisen yhteydessä. Sain epämääräisiä multapaakkuja sateisena päivänä hyvin myöhään syksyllä 2003. En tiennyt, mitä kasa sisälsi, mutta maahan ne oli pistettävä. Olin litimärkä ja palelin, kun survoin epämääräiset paakut sisältöineen maahan.

Seuraavana kesänä koitti iloinen yllätys, kun esille nousi paitsi erilaisia värililjoja myös jotain oudompia liuskalehtisiä varsia. Aloittelevana puutarhurina minulla meni siinä kohtaa sormi suuhun. Myöhemmin selvisi, että ne olivat varjoliljoja.

Ensimmäisinä vuosina näin niitä vain punaisena. Mutta yllättäen muutaman vuoden päästä joukkoon liittyi valkoinen varjolilja.


Muistan vielä ihmetyksen ja kummastuksen, kun sen näin. Voiko näin outo kukka todellakin olla ihan perinnekasvi?


Minusta se näyttää aika ufolta ja 1960-luvun Futuro-talolta.



Valkoinen ei leviä ollenkaan niin innokkaasti kuin punainen sisarensa, jota Kuusirannassa on jo ihan liikaakin. Se tekee valtavasti siemeniä, jotka nyt olen oppinut keräämään pois ennen kuin ne putoavat maahan.


Valkoisen siemenet otan kuitenkin visusti talteen, ja koska kukalla on muitakin ihailijoita, olen saanut jopa kyselyitä siemenistä.


Muiden puutarhojen aarteisiin ja silmäteriin voi tutustua Kukkamessujen blogin kautta. Ota sinäkin haaste vastaan ja osallistu!

25. tammikuuta 2013

Vanhaa ja uutta päivitystä

Saattaa näyttää siltä, että tekstejä tulee tänne blogiin harvanlaisesti. Se on näköharha, sillä oikeastaan olen lisäillyt niitä lähes päivittäin. Tosin tuonne vanhempaan päähän.

Ne, jotka eivät tiedä, miksi teen tällaista takaperoista hommaa saattavat vähän ihmetellä. Syy on se, että edellinen blogini ”Missä kuljenkin, puutarhassa ainakin” katosi ajatukseni.net blogipalvelun lopetuksen myötä bittiavaruuteen. Minulla on tekstejä tallella Word-dokumentteina, mutta ei kaikkia. Ajatukseni.net blogipalvelu ei ilmoittanut etukäteen palvelun lopettamisesta, joten kirjoituksia ei osannut ottaa talteen ennen niiden katoamista. Niinpä jotkut jutut on menetetty ikuisiksi ajoiksi.

Nyt olen laittanut ne vuoden 2011 alkuvuoden tekstit, jotka löysin Word-dokumentilta. Harmi kyllä olen juuri tuolloin väsynyt esikirjoittamaan tai kopioimaan blogitekstejä ja niinpä monia juttuja puuttuu välistä. Tiedän sen siitä, että olen tallentanut blogikuvat omiin vuosikansioihinsa, joten näen heti, jos jotain kuvaa ei löydy dokumenteista. Sellaisia kuvia on 75 kappaletta alkuvuodelta 2011. Eli niihin liittyy 10-20 kadonnutta blogijuttua!


Kuvassa on pikku puutarha-apulaiseni toukokuussa 2011 laittamassa kukkakeppejä järjestykseen.

Yksi harmittavimmista menetyksistä on Prahan matkan kuvaus toukokuulta 2011. Miksi minä, pöljä, en sitä tehnyt Wordille? Nyt ovat paikannimet ja tapahtumat ihan hukassa. Mutta muitakin harmittavia menetyksiä on, ja esimerkiksi huhtikuulta 2011 ei löytynyt yhtään kirjoitusta.

Edelleenkin harmittelen eniten lukijoitteni kommenttien puuttumista. Jopa melkein muistan jotkut kommentit, kun ne olivat niin osuvia. Arrghh!

Vuodelta 2010 on sitten enemmän kirjoituksia tallella Wordilla ja saahan nähdä, miten kauan jaksan niitä siirrellä. Huomaan nimittäin, että homma ei ole pelkkää juttujen kopioimista ja kuvien etsimistä ja siirtämistä, vaan samalla esimerkiksi tarkistan linkkien toimivuuden. Olen myös laitellut vähän lisää kuvia, kun tuntuu, että olen tuolloin laitellut kuvia joskus niukanlaisesti.

On tässä silti jotain kivaakin. Kun on pakko käydä läpi kaikki vanhat tekstit ja kuvat, tulee palautettua mieleen asioita, joita on joskus suunnitellut tai tehnyt. Niinpä ajatukset siirtyvät luontevasti kesäiseen puutarhaan ja tunnelmiin. Tässä talvella on vielä pitkästi aikaa tunnelmoida vanhojen juttujen kautta – jos kyllästymiseltä jaksaa. Mietin, alkaisinko jälleen ottamaan kaiken talteen Wordille.

Miten te lukijani toimitte tekstienne kanssa? Mitä mieltä olette niiden taltioinnista jonnekin muualle?

20. tammikuuta 2013

Levähdys puutarhassa

Meillä ei ole grilliryhmää, keinua, aurinkovarjoa tai riippumattoa. Sellaista rentoutumista en ole ehtinyt puutarhassani ajatella. En myöskään ole suunnitellut puutarhajuhlia, kattauksia tai pöydän kukka-asetelmia. On vain oman maun mukaista estetiikkaa, josta itsekseni iloitsen. Silloin kun ehdin.

Ennen muinoin puutarhan ystävillä oli puutarhuri omasta takaa. Silloin saattoi vain istahtaa kauniiseen istuinryhmään huvimajaan tai lehmuksen katveeseen ihailemaan puutarhan kukkien hehkua.

Tämän päivän puutarhuri istahtaa kuluneelle penkille puutarhaa arvioimaan.


Katseen hetken harhailtua hän kiinnittää huomiota kitkemättömiin rikkaruohoihin, leikkaamattomiin kukintoihin ja liian tiiviiksi kasvaneisiin ryhmiin, jotka pitäisi jakaa. Katse tavoittaa myös ylipitkäksi kasvaneen ruohon, joka olisi leikattava! Siitähän saa leikkuujätettä, joka pitää kasata kasvien juurelle, ja mitkäs olivatkaan lannoitusvuorossa ja olikos siellä joku, joka ei tykännyt typpilannoitteesta? Ja voi hyvänen aika kuinka nurmi on alkanut levittäytyä hiekkapolullekin, pitäisi ruveta kanttaamaan!

Yhtäkkiä huomaa, miten joku köynnös roikkuu hullusti ja VOI TAIVAS, kasvimaalla on porkkanan harvennus yhä tekemättä! Ja VOIHAN KILIN KELLOT, eikö tuossa liljassa loistakin kirkuvan punainen kukko! On rynnättävä katsomaan liljoja tässä ja toisella puolella ja ylempänäkin, ja aloitettava sota kukkojen kanssa.

Siinä melskeessä kaikki muu unohtuu, kunnes vihdoin on saanut oikeuden istahtaa ja levähtää ja antaa katseen etsiytyä taivaalle ja puutarhaan ja kokea kesä. Kunnes silmät huomaavat jotain, joka palauttaa mieleen kaikki unohtuneet työt ja jokusen uudenkin...

Siispä miten on, pitäisikö puutarhurin sijoittaa penkkinsä sellaiseen piiloon, että sieltä ei näy puutarhaa lainkaan? Jos edessä on vain metsää tai muuta luonnonvaraista, onnistuisiko levähtäminen paremmin?
Ei, minä en usko ollenkaan, että puutarhuri haluaa istua lepäilemässä hetkeä kauemmin. Puutarhassani lojuu kaksi lepotuolia tyhjillään. Jos joskus harvoin olen asettunut sellaiseen, on mielessäni välittömästi startannut aivoriihi. Ajatukset kihisevät ja kuhisevat, ja uusia suunnitelmia pulpahtelee. Ainakaan tämä puutarhuri ei lepää lojuessaankaan!

Etsiskelin kuvaa siitä näkymästä, joka silmieni edessä on, kun istun levähdyspenkilläni. Ei löytynyt mitään! Ei yhden yhtä kuvaa, vaikka päivittäin istahdan siihen useamman kerran. Käsittämätöntä! Mistä se kertoo?

Mutta taukopenkistäni löytyy sentään muutama kuva ja pistän tähän muutaman noita levottomia aikoja odotellessa.
Ensin penkki aivan uutena vuonna 2004.


Heinäkuussa 2006


Kesäkuussa 2010
Haravanvarsi näkyy siellä penkkiin nojaamassa ja odottamassa puutarhuria töihin. 



Viime syksynä näkyi, miten kauniisti penkki vanhenee.


 Mikä sinun taukopaikkasi on puutarha-aherruksen välissä?

10. tammikuuta 2013

Unohtuneet tunnustukset

Muistin, että blogissa on jäänyt asioita tekemättä, eikä auttanut kuin lähteä etsimään. Lokakuulta sitten löysin tunnustuksen, Sunshine Award, jonka Seija Pajassa ja Puutarhassa –blogista antoi minulle.


Kiitos, Seija!

Tähän kuului tehtävänä vastata seuraaviin viiteen kysymykseen:
1. Elämäsi parhain saavutus?
Ensimmäisenä tuli mieleen ihanat lapseni. Mutta ehkä tässä iässä voisi jo mainita saavutukseksi sen, että aikanaan menin töihin 14-vuotiaana, ja sitten työpäivien jälkeen kävin kuusi vuotta iltakoulua ja vielä vuosikausien opintojen jälkeen suoritin akateemisen loppututkinnon. Nyt se tuntuu melkein uskomattomalta.
2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?
Kaksi lasta ja lapsenlapsi.
3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi Pariisi, Rooma, Lontoo, New York?
Haa, tämä on hauska kysymys! Koska olin pari vuotta sitten Pariisissa, valitsen nyt Rooman.
4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?
Tanssi, Jane Austen, Gotan Project ja Elin Danielson-Gambogi
5. Harrastuksesi? Puutarha, lukeminen, keräily ja lapsenlapsen kanssa kaikki, mitä meille milloinkin tulee mieleen.



------

Joulukuussa sain Mökkipuutarhan Pirjolta kauniin A Blog With Substance- tunnustuksen.


Kiitos, Pirjo!
Tunnustuksen säännöissä sanottiin, että pitäisi kertoa itsestään kahdeksan asiaa. Olen vuosien varrella kertonut itsestäni kaikenlaista enkä usko, että kovinkaan paljon uutta kerrottavaa on. Koska kuitenkin ajatukseni.netissä ollut blogini katosi kaikkine juttuineen, ajattelin, että voisin nyt laittaa jotain itsestäni.

Joten tässä kahdeksan asiaa Kuusirannan emännästä.
1. Olen 4-vuotiaan Vellisen mumski. Hän on elämäni aurinko.
2. Olen kirjojen suurkuluttaja enkä voi kuvitella meneväni nukkumaan ilman kirjaa. Jos sattumalta on sellainen tilanne (eilen oli), että mitään kirjaa ei ole kesken eikä uusia hankittuna, valitsen kirjahyllyistäni jonkun muinoin lukemani kirjan ja luen sen uudestaan. Usein koen yllätyksen.
3. Tykkään virkata, vaikkakin laiskanlaisesti. Kaikkinainen muu käsityö onkin sitten suurta seikkailua.
4. Olen suklaa-addikti. Sitä menee joka päivä ja sitä on oltava aina. Jos ei olisi, hyppisin seinille.
5. Nautin yksinolosta.
6. Kärsin talvesta ja väsyn keväällä niin, että joskus varmaan kuolenkin keväällä.
7. Kuuntelen enemmän radiota kuin katselen tv:tä.
8. Harrastan hyötyliikuntaa puoli vuotta, arvatkaapa missä! :)


En jaa näitä tunnustuksia, kun ne ovat oman jahkailuni aikana varmaan kiertäneet jo laajasti. Kuka tahansa lukijoistani voi silti mieluusti ottaa tunnustuksen mukanaan. Jätä vain kommentti lootaan, niin tulen katsomaan vastauksiasi!

5. tammikuuta 2013

Postaukset menivät blogitaivaaseen

En enää tiedä, mitä ajatella näistä blogipalveluista.

Pohdiskelin aamulla, milloin olin kirjoittanut jutun elämän ääripäistä, joita omassa elämässäni seurailen. Oliko se ennen vuotta 2009, jolloin blogini oli Vuodatuksessa, vai 2009-2011, jolloin blogi oli Ajatukseni.net -palvelussa. Menin katsomaan viimeksi mainittua. Vastaan tuli musta sivu, jossa teksti:

Palvelu suljettu aiemman ilmoituksen mukaisesti 
31.12.2012. 
Kiitokset kaikille käyttäjille kuluneista vuosista. 
- Ylläpito 


 Mitä? Melkein kolmen vuoden blogijuttuni olivat kadonneet blogitaivaaseen!

Henkilökohtaista ilmoitusta blogialustan lopettamisesta ei ole tullut. Eihän se olisi ollut suuri vaiva laittaa sähköpostia niille, jotka ovat siellä pitäneet blogia. Ilmoitus olisi varmasti hoitunut pienellä automatiikalla.

Vanhat vuodatuksen jutut ovat sentään vielä jäljellä, mutta kuinka kauan sekään enää toimii? Vuodatuksessa on ollut valtavasti ongelmia viime vuonna ja esimerkiksi kuvat katosivat muutaman vuoden ajalta. Silloin olin tyytyväinen, kun olin ehtinyt siirtyä ajatukseni.nettiin ja kuvat juttuineen säilyivät. Mutta enää ei paljon naurata, kun nyt menivät sekä kuvat että jutut 2,5 vuodelta!

Blogielämää aloittaessani kirjoitin jutut ensin Wordiin, josta sitten kopioin ne blogiin. Tarkistin äsken, milloin aloin kirjoittaa jutut suoraan blogiin. Se oli vuonna 2011 kesällä, eli niihin aikoihin, kun siirryin tänne bloggeriin. Eli saattaa olla, että ajatukseni.net -juttuni ovat dokumentteina tallessa. Toivon totisesti, että tämä blogger säilyttäää postaukseni, sillä vaikka niillä ei mitään yleistä arvoa ole, ne ovat itselleni arvokkaita ja tärkeitä.

Eikä vähiten niissä olevien kommenttien vuoksi. Kyllä harmittaa niiden menetys!

Kaisakettu toivotti lukijat tervetulleiksi
edesmenneeseen Ajatukseni.net -blogiini
Missä kuljenkin - puutarhassa ainakin

4. tammikuuta 2013

Kohti onnellista vuotta?

Joulukuussa oli kaksi kuolemantapausta. Tänään oli yhdet hautajaiset ja olen ihan puhki. Työt loppuivat vuoden lopulla. Äidin sairaus pahenee ja vaikeudet kasvavat. Parisuhdekin on pahimmassa kriisissä koskaan. Voisivatko asiat olla vielä pahemmin? Tietysti voisivat, joten kai onnea on olemassa, vaikka sitä ei näekään.

Onni lähtee itsestä ja jos ei sitä löydä sisältään, ei sitä voi nähdä muuallakaan. Kunhan saan tämän kamalan väsymyksen ravisteltua irti, yritän löytää onnen. Ehkä sen myös löydän, sillä sanotaanhan, että jotta voi kokea onnen, on ensin koettava onnen kääntöpuoli. Ja siitä on nyt jonkin verran kokemusta.

Eikö saman ajatuksen voisi viedä myös puutarhaan? Kun näkee sen kääntöpuolen näin talvella, sitä suurempi onni on kesällä!



Onnellista vuotta 2013 kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...