2. joulukuuta 2012

Pikkujouluvierailu

Lähdimme porukalla vierailulle, sillä tarjolla oli houkuttelevan osallistavaa ja kuunneltavaa ohjelmaa. Saavuimme pihapiiriin, jossa ensimmäisenä suuntasimme glögille ja nekulle.


Niinpä lähiravintolaan ei tarvinnut poiketa.


Sen sijaan suuntasimme katseemme valaistuihin ikkunoihin, jotka lämpimästi kutsuivat sisälle -10 asteen pakkasesta.


Lapsi houkuteltiin samantien pipareita koristelemaan.


Minulle tarjottiin auliisti ensimmäinen valmis kappale maistettavaksi. Nam!


Piparipuuhien jälkeen siirryimme katselemaan kartanoa ja sen sisustusta tarkemmin. Ensimmäisenä silmiin osui hännätön hevonen, joka somisti lasten leikkinurkkaa.


Jugend-tyyliin kalustetut huoneet olivat kauniita. Voisin kyllä ottaa omakseni!





Grammari oli valmis savikiekkojen kuuntelua varten. Siirryimme kuitenkin kartanon suureen musiikkisalonkiin.



Nähtyään ylläolevassa kuvassa olevan kasvin napero huudahti emännälle: "toi on ihan kuin joku puu", jolloin emäntä kertoi sen olevan huonekuusi. Kartanossa on siis aina kuusi sisällä, eikä pelkästään jouluna.

Yhtäkkiä salin ovelta kuului: "Saako tulla laulamaan?", johon vastasimme: "Saa tulla!".



Hyvää iltaa, hyvää iltaa
itse kullekin säädylle,
sekä isännil että emännil,
jokaiselle kuin talossa on.
Ja me toivotam, ja me toivotam
onnellista ja hyvää joulua,
ja sitä taivaallista ystävyyttä,
joka meidän kaikkeimme ylitse käy.


:,: Herodes, hän se ajoi
hevosillaan ja ratsuillaan :,:
siihen asti kun hän tuli
Murijaanein maalta.
(Kaikki:)
Siihen asti kun hän tuli
Betlehemin tykö.


Katsokaatte nyt tuota
Murijaanein kuningasta,
kuinka sen pitää
rukoileman Herodesta
:,: ja lankeeman hänen
etehensä polovillensa.:,:

Esitys jatku, kunnes Knihti sanoi:  "Me emme ole tulleet millään viekkauvella emmekä vääryyvellä teijän huoneeseenne laulamaan, vaan teijän oman hyvän tahtonne mukaisesti. Olemme köyhiä poikia ja pyyvämme lanttia." Mänkki: "Ja tähteemme kynttilänpätkää."

Laitoimme lantit köyhien poikien lakkiin.

Kiitos olkohon, kiitos olkohon
teidän lahjainne edestä.
Teidän lahjanne pitäis oleman
julki Jumalan edessä.
:,: Ja me toivotam, ja me toivotam
onnellista ja hyvää joulua!:,:


 Kiitokset tunnelmallisesta joulun aloituksesta Tuomarinkylän kartanomuseolle!

6 kommenttia:

  1. Kauniita huoneita kalusteineen. Vanha keinuhevonen on etenkin todella ihana.
    Tiernapoikien esitykset ovat aina mukavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kauniita tavaroita oli kartanossa. Päätinkin, että joku kerta lähden sinne ilman lapsenlasta, ihan rauhassa katselemaan. Kumma juttu muuten, että en muista olenko aikaisemmin nähnyt tiernapoikia elävässä esityksessä. Telkkarissa ja radiossa olen kyllä nähnyt ja kuullut niin paljon, että sanat ovat tutut, mutta enpä muista, että edes lasten joulujuhlissa olisi sitä ollut.

      Poista
  2. Olipa hyvä aloitus jouluun. Ihan "oikean" näköiset tiernapojat. Tuolla pitäisi mennä kyllä käymään.
    Kiitos kirjasta, tuli perjantaina. Selasin läpi ja siellä näytti olevan perennoja, joita en tuntenutkaan, joten on hyödyllinen kirja.
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat todellakin oikean näköisiä ja lisäksi osasivat laulaa yhteen upeasti! Lisäksi Knihtin yksinlaulu oli tosi hienoa ja sitä olisi kuunnellut pidempääkin.
      Kiva, että kirja osui kohdalleen! :)

      Poista
  3. Tiernapoikien esitys on hyvin kiva katseltava ja kunneltava olen muutamana jouluna käynyt niitä katsomassa.Ihant huoneet ja kalusteet siellä:)

    VastaaPoista
  4. Hei, blogissani on sinulle tunnustus http://puutarhaterapiaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...