30. heinäkuuta 2012

Kaikista kodikkain museo!

Pääsin vihdoin käymään Helsingin kaupunginmuseon Työväenasuntomuseossa. Olin lukenut siitä monet kerrat, mutta käynti on vuodesta toiseen jäänyt. Nyt pidimme ystäväni kanssa jälleen kerran ”kotiseutupäivän” ja lähdimme sinne. (huom. aikaisempia kotiseuturetkiäni löytyy täältä ja täältä)

”Kohentaakseen oman työväkensä oloja Helsingin kaupunki rakennutti laadukkaita asuntoja silloiselle Kristiinankadulle. Asunnot vuokrattiin pitkään kaupunkia palvelleille työmiehille, mieluiten suuriperheisille. Vuokra oli kallis mutta asukkaat tyytyväisiä.” (Työväenasuntomuseo)

Alueeseen kuuluu museotalon lisäksi kolme puutaloa, joissa on täysin nykyaikaistettuja Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja. Uskoisin, että on aika erikoista asua vanhassa puutalossa museon vieressä keskellä vilkasta kaupunkia. 



Museon pihaa reunustaa kukkapenkki, johon on istutettu vanhoja maatiaiskasveja. Nyt siinä kukki vain harjaneilikka, joten en alkanut kuvata kukkapenkkiä. Sen sijaan tarjolla oli kukkapenkin esite, minkä puutarhaihminen tietysti nappasi mukaan. Löydät sen täältä.

Museotalossa on yhdeksän hellahuonetta, jotka on sisustettu talossa eri aikoina eläneiden asukkaiden kodeiksi. Ensimmäisistä asukkaista kertoo Emilin ja Hilman koti. Emil oli kotoisin Lopelta Etelä-Hämeestä, Hilma Artjärveltä Itä-Uudeltamaalta. Molemmat tulivat 1902 Helsinkiin työnhakuun. Emil päätyi kaupungille töihin. Hän tapasi Hilman, ja he menivät naimisiin 1905. Kun perhe muutti Kristiinankadun upouusiin työväenasuntoihin 1909, lapsia oli kolme. Heidän hellahuoneessaan on suuri ja kaunis ikkuna.


Emilin ja Hilman perheen koti on hyvin varustettu, sillä hellakakluuni ja vesijohto olivat vielä harvinaisia mukavuuksia työläiskodeissa. Seinälle ripustettujen tarvekalujen alla näkyy vesihana. Sen alla on pieni metallinen lavuaari. Vesi tuli sisään ja edistyksen huippu oli se, että se meni myös ulos, eikä tarvittu sankoa likaveden keräämiseen.



Kalustus on tuolle ajalle (1910-luku) tyypillinen: vanhemmille päästävedettävä vuode, lapsille sivustavedettävä sohvasänky, pöytä, tuoleja sekä kaappi. Perheen vakavaraisuudesta kertovat peilipiironki ja ompelukone. Piirongin päällä oleva lamppu puolestaan kertoo, että sähköä ei vielä ollut.




1920-luvun asunnon tiskipöydällä on ruoanvalmistus kesken. Sen ajan tyypillisiä ruokatarvikkeita olivat perunat ja silakat.




1930-luvun huone viestii, että vapaa-aika oli lisääntynyt, kun työpäivä oli lyhennetty kahdeksaan tuntiin päivässä. Siellä oli on grammari ja savikiekkoja, kaapissa kirjoja ja lehtiä. Pyhäpäivän ruokana oli lihapullia ja makaronilaatikkoa.



Vuoden 1939 koti oli pimeä: oli sota ja pimennysverhot oli vedetty ikkunan eteen. Niinpä kuva hyllystä piti ottaa salamalla. Pula-aika näkyy hyllyyn kootuista tarvikkeista.


Asunnossa C6 asui vuonna 1936 60-vuotias siivooja Maria ja hänen 26-vuotias poikansa Yrjö. Maria oli sille ajalle tyypillinen ”Amerikan leski”. Hän oli solminut nuorena avioliiton kivityömiehen kanssa Etelä-Pohjanmaalla. Mies lähti Amerikkaan työnhakuun 1901 ja jätti 24-vuotiaan vaimonsa odottelemaan. Kuuden vuoden kuluttua Maria lähti Helsinkiin. Vuonna 1911 syntyi Yrjö-poika. Kirstinkadulle he asettuivat 1933. Amerikan lesken ja aikamiespojan kodissa kohtaavat sekalaiset, vanhat ja uudet kalusteet. Ajan uutuuksista he olivat hankkineet radion ja hetekan. Ruokapöydällä oli maistiaisina tomaatti.


Seuraava asunto on erikoinen siksi, että kaikki tavarat ovat sen alkuperäisiltä asukkailta, Oivalta ja Sinikalta, jotka lahjoittivat ne museolle. On mainio sattuma, että siinä vaiheessa, kun museo perustettiin, löytyi pariskunta, joka oli asunut talossa ja joilla oli vielä kaikki sen aikaiset tavarat tallella. Hellahuone kertoo pariskunnan pojan, Pekan, ristiäispäivästä vuonna 1949. Ristiäiskahvit herkkuineen on katettu pöytään. Tarjolla oli muun muassa aleksanterinleivoksia.




Kierros talossa asiantuntevan oppaan mukana oli kiehtovaa ja vei ajatukset aikojen taa. Mietin, olisikohan tämä peräti Helsingin kaupunginmuseon mielenkiintoisin kohde. Ainakin kodikkain kuitenkin!

26. heinäkuuta 2012

Lumoavat laukat

Vaikka en pidä itseäni kasvikeräilijänä, niin silti on vuosittain kiva hankkia jotain ihan uutta puutarhaan. Joitakin vuosia sitten hurahdin laukkoihin (kerroin siitä täällä), joten sikäli ei ole yllätys, että halusin tällä kertaa kokeilla aivan uudenmuotoista, -väristä ja -mallista laukkaa puutarhassa. Sellainen on tämä Allium bulgaricum. Jostain luin, että suomenkielinen olisi hajulaukka, mikä on jotenkin erikoista, sillä kai kaikista laukoista lähtee hajua, sitä sirpakkaa sipulintuoksua. Miksei se voisi olla bulgarianlaukka?


Laukan muoto on erikoinen, kun siinä on tuollaiset kellomaiset kukat. Minulle tästä tulee mieleen pikarililjat. Mutta väri se vasta erikoinen onkin! Kolmivärinen kukka, jossa on kermanvaalealle pohjalle kuin siveltimellä vedetty vihreää ja purppuranpunaista.



Tuon kuvaamisessa sai olla melko notkea :)

Samaan aikaan kukkii toinenkin laukka, Allium oreophilum, lehtolaukka. Siinä on vaalean ruusunpunaiset kukat ja jos tarkkaan katsoo, niin ne ovat pyöreässä muodostelmassa kuten monella muullakin laukalla. Luonteeltaan sen pitäisi olla sitkeä, joka viihtyy kuivassa ja aurinkoisessa paikassa vaikkapa kivien reunamilla. Ihan vahingossa olen istuttanut sitä juuri kuvatunlaiseen paikkaan, jossa se tosiaankin kukkii kauniisti.




Lähes koko kesäkuun kukki laukoista ensimmäinen, ukkolaukka, Allium aflatunense 'Purple Sensation'. En ole koskaan raaskinut katkoa sen varsia kukinnan jälkeen, koska se on mielestäni kovin kaunis tehdessään siemeniä "palloihinsa". Siemenet ovat rauhassa saaneet kypsyä ja varista maahan. Nyt olen ollut huomaavinani, että laukkakasvusto olisi laajentunut, joten ehkäpä ensimmäiset siemenet muutaman vuoden takaa ovat jo edistyneet kukaksi asti.


Ruoholaukasta, Allium schoenoprasum, pidän myös tosi paljon. Sipulinvarret nousevat jo varhain ja niistä muodostuu kaunis vihreä pehko. Olen siirrellyt niitä sinne-tänne, joten joka paikasta on lyhyt matka napsaista sipulinvarsia mukaan. Kukat kukkivat kesä-heinäkuun vaihteessa suloisesti.



Puutarhasta löytyy toinenkin uusi laukkahankinta. Nuppuvaiheessa se muistuttaa ukkolaukkaa sekä väriltään että muodoltaan, mutta on jättilaukka, Allium giganteum. Vielä se ei miltään jättiläiseltä vaikuta, mutta hauska nähdä, onko se erilainen ensi viikonloppuna.


Puutarhan myöhäisin laukka on pallerolaukka, Allium sphaerocephalon. Se on yhtä hentoinen kuin ruoholaukka mutta punaisempi ja kukkii vasta joskus elokuussa. Alla oleva kuva onkin otettu joskus aiempina vuosina ja lisää juttua ja kuvia löytyy täältä.


Nuo laukkojen pallomaiset kukinnot ovat hauskoja, ja kiinnittävät väkisinkin huomiota rönsyilevässä puutarhassä. Ukko- ja jättilaukat ovat lisäksi hyvin jämptejä, jotka seisovat suorassa kaiken muun rönsyilevän keskellä. Minusta ne ovat vastustamattomia - enkä aio tulevaisuudessakaan niistä vastustaa! :)

Mitä sinä tuumit laukoista?

19. heinäkuuta 2012

Ne ihanat pionit!

Täytyyhän minunkin, kun kerran muutkin...vaikka teenkin tämän saman kai joka vuosi (ainakin 2009 ja 2011). Mutta kun ne ovat niin ihania, ne pionit.


Nämä kaksi kukoistavat "budoaarini" ikkunan alla. Siellä on kolmaskin pioni odottamassa, mutta saahan nähdä, milloin se suostuu kukkimaan. Enää en muista sen nimeä ja se selviää vasta, kun näen sen kukan. Paitsi jos se onkin ihan joku muu kuin toinen niistä kahdesta, jotka ostin yhdellä kertaa. Tämän 'Bowl of Beauty'nkin piti olla 'Celebrity', mutta eipäs vain ollut!


'Festiva Maxima'

Toisella puolella portaita on sitten tämä sama vanha punainen, jota olen kuvannut ennenkin. Sen takana on toinen punainen pioni. Se ei ole aikaisemmin kukkinut, mutta istutin kaksi vanhaa pionia viime syksynä uudelleen ja nyt tämä toinen alkoi kukkia!


Yllättäen se ei ollutkaan samanlainen kerrottu punainen kuin muut vanhat pionini, vaan tällainen yksinkertaisen oloinen. Olen tosi-tosi onnellinen, kun sain yhden lisäpionin kukkimaan ja että se vielä on erilainen kuin muut!


Taidan tänä syksynä nostaa useamman kukkimattoman pionin ylös ja istuttaa uudelleen. Voisi ensi kesänä odottaa lisää ihania yllätyksiä!

Johtuuko tästä sateisesta kesästä, että pionien varret ovat venyneet pidemmiksi kuin aikaisemmin? Nämä pionit roikkuivat päät alaspäin, vaikka sama tukikehikko on aikaisempina vuosina ollut juuri sopivan korkuinen niille. Nyt minun oli tehtävä tilapäisviritys lahoavan kukkapylvään ja narun avulla, jotta sain ne vähän edustavammin esille.


Tuo kukkapylväs on monena vuonna pidellyt amppeleita oksillaan, mutta nyt se alkaa valitettavasti olla niin laho, ettei siihen enää uskalla laittaa mitään.

Tuossa on kaksi pionipensasta ja seuraavasta kuvasta näkee hyvin, että ne ovat eri lajia. Toiset ovat jo melkein kukkineet, mutta toiset ovat vasta aloittelemassa. Kuitenkin ne ovat hetken aikaa aivan samanväriset ja niitä voisi luulla samanlaisiksi.




En oikein tiedä mitään ihanampaa kuin pionit. Tiedätkö sinä?

16. heinäkuuta 2012

Kuvia kuusen alta

Ei kai pitäisi sanoa, mutta sanon kuitenkin: tänä kesänä en ole nauttinut puutarhassa olemisesta juuri ollenkaan. Syynä on jatkuva kosteus, pilvisyys ja tuulettomuus. Ja jokainen sen tietää, että moinen sää on paras mahdollinen itikoille ja pahin mahdollinen ulkonaolijalle. 


Lauantaina saapuessamme ilma oli mitä mainioin. Aurinko pilkisteli ja tuulikin vähän. Nappasin kameran ja lähdin puutarhakierrokselle. En ollut viikkoon nähnyt puutarhaa, joten kuljeskelin kaikessa rauhassa havainnoimassa luonnossa tapahtuneita muutoksia. Mutta muutaman minuutin päästä tuli ensimmäinen vesipisara.


Reipastuin ripeämpään kävelyyn ja tuumin, että käyn pikakelauksella läpi tontin tapahtumat. Puutarhan perältä piti kuitenkin pian pinkaista juoksuun. Viiletin suuren kotikuusen alle ja pistin sormet ristiin, että kyseessä ei olisi ukkoskuuro.


Siinä kuusen alla värjöttäessäni räpsin ajan kuluksi muutaman kuvan. Yllä on kotitie. Alla oleva kuva näyttää vähän ankealta, se kun on suoraan metsään ja jyrkälle mäelle päin.


Seuraavassa näkyy puna-valkoista puutarhaani (joka tosin ei ole enää puna-valkoinen). Tänä viikonloppuna siellä kukkivat valkoiset, punaiset ja punavalkoiset pionit. 




"Hedelmätarhasta" lähikuvaan pääsi keltaluumu 'Kuokkala', johon ei vieläkään tule luumun luumua. Mahtaako tulla ikinä...


Sateen päättymistä kuusen alla odottaessani tuuli tyyntyi ja sain kuusen alle kavereita. Itikka-armeija hyökkäsi kimppuuni ja pisti minut kiljuen karkuun sisälle.

Alkaa jo vähän tympiä se Offin tuoksu...

6. heinäkuuta 2012

Taidekasvatuksen äärellä

Meillä oli lapsenlapsen kanssa kulttuuripäivä. Joko sitä voi kutsua traditioksi, kun jo toisena kesänä lähdimme Helsingin Mustasaareen teatteriin? Lautta lähti Taivallahdesta ja nyt osasimme mennä sinne suoraan. Viime kesänä jouduimme etsiskelemään laituria. Onneksi kohtasimme vanhan herran, joka neuvoi meidät oikeaan suuntaan.


Vartin lauttamatkan jälkeen saavuimme Helsingin seurakuntayhtymän kesäparatiisiin, joka on avoin kaikille. Mustasaaren kauniissa huvilassa on ravintola/kanttiini, josta leijailee tuoreiden korvapuustien tuoksu. 


Uimarannan vieressä on lasten leikkipuisto. Siellä junapojan mieluisin leikkipaikka oli tietenkin juna, kuten viime kesänäkin. 


Teatterissa oli tänä vuonna kesäsirkus. Nuoret sirkuskoululaiset jonglöörasivat ja tekivät pyramideja pienen tarinan lomassa. 



Vaikka vietimme useamman tunnin Mustasaaressa, poika halusi vielä kotimatkalla poiketa Taivallahden tosi isoon leikkipuistoon, jonka hän näki jo tullessa Hesperian esplanadilla. Energiaa riitti vielä kokeilla kaikenlaisia välineitä. Itse ihailin puiston muhkeita pioneita. 



Kun lopulta sain houkuteltua lapsen liikkeelle, lähdimme kohti Runeberginkadun bussipysäkkiä. Kadun ylitettyämme hän huomasi pikku puistikossa komeat kivet. Hän viiletti sinne ja nousi tasanteelle kiipeäkseen kivelle ja pian toiselle. Moneen kertaan hän tunnusteli kiviä, katseli, silitteli ja kokeili erilaisia otteita. En voinut kuin hymyillä, kun näin miten poika iloitsi erikoisista kiipeilykivistään. Mietin, että tuskin Mika Waltari tästä pahastuisi. 



Olimme siis törmänneet Mika Waltarin muistomerkkiin 'Kuningasajatus', joka oli aikanaan kovasti kiistanalainen teos. Jotkut kokivat teoksen Waltarin teoksia halventavaksi, mutta taidehistorioitsijat korostivat taiteen erilaisia tulkintamahdollisuuksia. 

Ajattelin, että mikä onkaan hienompaa kuin saattaa taide ja sen kokija oikein konkreettisesti yhteen, vaikka poika pitikin sitä vain erikoisena kiipeilytelineenä. Mutta kuinkas sitten kävikään? Aikansa leikittyään nelivuotias totesi oivaltavasti: "Tää on ihan kuin joku taideteos!"

Voisiko tämä olla lapsen taidekasvatusta luomuna? Ajatus ainakin sopii Kuusirannan emännälle mainiosti!

2. heinäkuuta 2012

Väritankkausta

Viileyskö yrittää voittaa hehkuvan puutarhan? Viileyttä viestittää sininen väri, minkä pitäisi saada ihminen rauhoittumaan ja asettumaan. Kuulemma jossain kylpylöissä käytetään sinistä väriä sisustuksessa osana asiakkaiden rentouttamista. Tjaa, ehkä se pätee sisätiloissa, mutta ei puutarhassa. Kyllä hullu hortonoomi huhkii ihan entiseen tapaan vaikka ympärillä kukkivat siniset kurjenmiekat, akileijat ja vuorikaunokit.




Ylläolevat sinikukkaiset kasvit ovat kyllä varsin rauhallisen rentoja. Sen sijaan alla olevassa rentoakankaalissa on topakkaa särmikkyyttä, josta rentous on kaukana. Sitä voisin katsella useammassakin paikassa, joten täytyykin oikein miettiä voisiko niistä kehitellä jotain hauskaa.



Seuraavasta kasvista tulee mieleen sellainen leppoisa lekottelija, iso ja karvainen köllöttelijä. Sitä oli yhdessä paikassa ja se tahtoi levitä, vaikka paikka on oikeastaan aika surkea. Lohkaisin siitä sitten pari tainta ja laitoin suuren kuusen juurelle - siis vieläkin toivottomampaan paikkaan, missä suuret oksat pitivät alustan kuivana ja kolkon tyhjänä. Viis siitä! Tämä lekottelija tykkääkin olla siellä kuusen oksien suojassa ja kasvaa kuin ruttojuuri (tosin en tiedä, miten ruttojuuri kasvaa). Tämän nimestä en ole varma, mutta olen nimitellyt sitä rohtoraunioyrtiksi.


Sinisistä asioista olen kirjoitellut aikaisemmin täällä.



Mutta nyt saa viileys jäädä taa, sillä haluan vielä hehkutella lämpimillä väreillä. Suuresti ihailemani kultatyräkki nimittäin vaihtaa tässä vaiheessa ihanasti värinsä oranssiseksi.


Yllä kultatyräkki on tunkenut itsensä vuorenkilven lehtien väliin ja värittää kivasti suuria lehtiä.

Atsaleakin kukkii vielä viimeisiä hetkiä tyräkin kaverina.


Vielä vähän lähikuvaa tästä lempparistani.


Lopuksi toinen kukkiva tyräkki, joka sekin on omalla tavallaan hauska, vaikka värityksessä ei yhtä loistokas olekaan, eli tarhatyräkki.


Ah, näitä kesän värejä on tankattava energiavarastoon värittömiä kausia varten!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...