25. maaliskuuta 2012

Tikkoja ja lumihauskaa

Kiitokset Paratiisinpalasen Lauralle edellisen jutun kommentista! Kysyin siinä, miksi tikat hakkaavat pihakoivua ja hän tuumasi, että se ”taitaa herätellä ötököitä rungon koloista ja taitaa sillä olla joku reviirinilmoitustarkoituskin”. Tikka tosiaan näin lopputalvella alkaa kuuluttaa reviiriään. Mieluiten se hakkaa sellaisia paikkoja, joista kuuluu mahdollisimman kova ääni, joten myös sähkötolpat voivat olla suosittuja rummutuspaikkoja.

Kun kysyin tätä, pohdin kuitenkin mielessäni, veteleekö pihakoivumme viimeisiään, sillä siinä on vihreys vähentynyt vuosi vuodelta. Sekin lienee mahdollista. Kun haeskelin tietoa, löysin mielenkiintoisen faktan käpytikan tavoista.

Talviaikaan käpytikka syö kuusen ja männyn siemeniä. Se käy irrottamassa kävyt puusta ja kiinnittää ne sopivaan koloon. Samaa koloa se käyttää pajanaan pidemmän aikaa. Pajan alla saattaa olla satojakin käpyjä, joista siemenet on hakattu. Tajusin, että meidän tikalla on paja tuossa koivussa. Viime keväänä näet ihmettelin suureen ääneen, miksi puun alla on kamala määrä käpyjä, joita jouduin haravoimaan kasaan. Silloin en keksinyt syytä. Kiva, että vastaus löytyi nyt!



Käpyjä on jälleen ilmestynyt koivun alle ja siitä oli helppo napata nenä lumiukolle.



Viime sunnuntaina katselin lintuja ja tunsin, että on kevään ensimmäinen päivä. Selvän merkin siitä antoi harmaapäätikkaneito, joka tuli ikkunan alla olevalle lumipenkalle ja katseli pää kallellaan ylös katon suuntaan. Hetken päästä näin, että se oli saanut kosijan.

Pihalle saapui myös aivan uusi porukka, parvi pyrstötiaisia. Niistä ei voinut erehtyä, sillä niiden pyrstöt näyttivät jotenkin aivan suhteettoman pitkiltä.

Tänä viikonloppuna keväästä ei näy juuri pilkahdustakaan. Toisaalta tässä vaiheessa lumisade tuo kevättä lähemmäksi, vaikka ei siltä tunnukaan. Näin talvista oli sunnuntaipäivänä.


Jotain muuta lumialkuista hauskaa osui kuitenkin silmiin. Valkoinen, pikkuruinen lumikko (Mustela nivaliskulki loikkien ja poukkoillen pienen matkaa polkua, piipahti lumikoloon, tuli takaisin ja pyöri kuin väkkärä. Se ei ollut hetkeäkään paikallaan ja poikkesi tämän tästä lumessa olevaan koloon. Ilmeisesti yksikään niistä ei ollut myyrän käytävä, jossa se toki mahtuisi kulkemaan.

Kaveria paremmin tuntematta toivotan lumikon tervetulleeksi metsäpuutarhaan, sillä sen pääravintona on pelto- ja metsämyyrät. Ja nehän ovat aiheuttaneet monenlaisia tuhoja aika ajoin. Ehkä myyriä taas on, mutta onneksi on myös noita metsästäjiä.

2 kommenttia:

  1. On sinulla ihana luontonäytelmä siellä kuusirannassa! Kun piilopirttisi on osan aikaa asumatta, eläimet varmaan tottuu siihen että sekin on heidän reviiriään, ja uskaltavat tulla näytille ihan noin vain, pitävät sinua asiaan kuuluvana otuksena heidän reviirillään. ;) Olipa mielenkiintoinen tieto tikasta! onpa meilläkin yhden koivun juurella ollut merkillisen paljon käpyjä, olen ajatellut oravien olleen asialla, mutta sepäs on ollutkin tikka! Lumikon kun saisi joka puutarhaan asumaan, niin myyriä tuskin enää olisi riesaksi asti. Ihanaa kun kevät tulee, minäkin olen haistanut sen jo monena päivänä.

    VastaaPoista
  2. Laura, varmaan juuri se, että paikka on hiljainen useita päiviä viikossa, tuo sinne kaikenlaista metsänväkeä. Sitten kun ne kerran asettuvat, niin eivät lähdekään pois, vaikka me saavumme paikalle. Tosin sen lumikon näin ikkunasta, ei se ehkä uskaltaisi näyttäytyä, jos olisin ollut ulkona. Hirmu pikkuinen se on, en olisi ikinä uskonut kuvien perusteella!

    Juu, tuo käpytikan pajan pitäminen oli minustakin tosi mielenkiintoista. Minäkin kuittasin, että oravat ovat kai käyneet koivussa, vaikka vähän ihmettelinkin, että mitä ne käpyjä sinne tuovat, kun voivat kuusessakin istuskella. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...