20. joulukuuta 2011

Oi, outo orkidea!

Poika kävi jo viime viikolla tuomassa joulukukan. Yrittääköhän tuo saada minut vuosi vuodelta enemmän ällistymään ja hämmentymään, vai mitä tästä pitäisi sanoa?


Asetelma on niin iso, että eihän se millekään tavalliselle pöydälle sovi. Korkeutta sillä on yli puoli metriä, huoh. Entäs sitten se pääasia: ORKIDEA. Enhän minä moisesta ymmärrä mitään! En ole koskaan haaveillut sellaisesta, kun olen ollut ymmärtävinäni, että ne ovat aivan liian vaikeita tapauksia.



Niin pimeääkin on, että ei meinaa saada kunnon kuvia ollenkaan. Ja kun orkidea haluaa valoa, niin kuinka tässä oikein käy?

Hämmentävän isosta korista löytyy lisäksi joulutähti ja joku kirjavalehtinen pikkukasvi kaikkien muiden koristeiden ja hörhelöiden lisäksi.


Olen vuosittain esitellyt pojan tuomat joulukukat: jouluruusun, valkoiset hyasintit, joulutähden ja hyasinttitalon.

Noista aikaisemmista kukkakirjoituksista on hauska katsoa taaksepäin, millaista joulunodotus on kunakin vuonna ollut. Kukat ovat aina tuottaneet suurta iloa ja olleet yksi tärkeä osa joulua enteilevää tunnelmaa. Aika kuluu - joulu paranee!

3 kommenttia:

  1. Mulla on vähän samalainen suhde orkideaan kuin sulla. En uskalla edes ostaa, kun pelkään heti tappavani sen.
    Tulin vastavierailulle toivottamaan oikein rauhaisaa joulunaikaa <3 Nautitaan läheisten seurasta ja joulun tunnelmasta.

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Vaahteramäestä! Tupsahdin joskus tuossa syksyllä kivaan blogiisi jonkun muun blogin kautta, mutta taidan olla nyt ensimmäistä kertaa kommentoimassa. :)

    Noista Perhosorkideoista tulin siis kommentoimaan, älä turhaan pelkää, ovat todella helppohoitoisia, ainakin oman kokemukseni mukaan. Kastelu ja hoito-ohjeita löytyy monenlaisia, mutta olen huomannu etteivät ole turhan nirsoja hoidon suhteen. Itselläni ovat kesät talvet itä-ikkunalla, kasteluvälit saattavat talvisaikaan venähtää 3 viikkoonkin -pyrin kastelemaan talvella 2 viikon välein, kesällä 1 viikon välein- kerallaan uppokastelen niitä noin tunnin ajan, lannoitusta parin viikon välein, alku talvestakin kukinta-aikaan, kukinnan jälkeen pidän lannoituksessa tauon. Ja joka talvi ne jaksaa kukkia uudestaan! :) Koskaan en ole sumutellut, ikkunoista vetää, välillä lehdet on menny pitkin ruukun reunoja kuivuudesta, mut sitkeesti ne vaan pysyy hengissä. :)

    Hyvää joulua Kuusirantaan!

    VastaaPoista
  3. Kiva Sesile, kun poikkesit! Tunnelmallista joulua sinulle ja Hurulle! :)

    Hei vaan Vaahteramäkeen! Mukavaa kun tupsahdit ja annoit noin lohdullisen kommentin ja hyviä neuvoja. Silti tuntuu hiukan monimutkaiselta, että uppokastellaan ja lannoitetaan ja kastellaan ja sitten taas ei... oih ja voih! No mutta reippaasti nyt yritän kuitenkin olla hyvä orkideahortonomi. On kai aloitettava lannoitteen hankkimisella, jolla en ole pitänyt kiirettä näin talviaikaan...
    Mutta hyvää joulua sinne Vaahteramäkeen ihanien orkideoiden kotiin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...