28. joulukuuta 2011

Joulun tuulta ja valoa

Aaton perhejoulun jälkeen lähdimme joulupäivänä miehen kanssa ajamaan Kuusirantaan. Oli jo hämärää, kun saavuimme perille.

Viikkoa aikaisemmin olin tarkistellut ja vaihdellut kynttilöitä, ja sytyttelin niitä pian perille tultuamme. Toimme jouluruoan kotoa mukanamme, joten kaikki oli valmiina. Tutustuimme yhteiseen joululahjaamme: mies oli ostanut riistakameran. Se oli tarkoitus laittaa avokompostimme lähelle, jonne kippaamme talvellakin kuivuneet leivät ja hedelmät. Ainakin korppeja siellä käy säännöllisesti tarkistamassa tilannetta ja olisi hienoa saada niistä kuvaa.

Joulupäivään kuului glögiä, joulusaunaa, jouluruokaa ja juhlan kunniaksi konjakkia. Ihanan leppoisaa!

----

Tapaninpäivän aamu oli pimeä. Tuuli ulvoi ja humisi. Kunnon puuskan tullessa mietin, että pian lähtee koko talo lentoon. Sytyttelin lukuvaloa. Ei mitään. Sähköt olivat poikki.

Käänsin kylkeä ja yritin jatkaa lepäilyä, mutta mieleni teki kovasti jatkaa illalla kesken jääneen kirjan lukua. Mies onneksi kävi laittamassa hellaan tulen ja toi minulle samalla öljylampun lukuvaloksi.


Tunsin suurta nautintoa lueskella siellä hämärän hyssyssä, peiton alla, öljylampun valossa. Omituista, miten sähkön puuttuminen vaikutti elämiseen rauhoittavasti. Tuli tunne, että kaikki kiire ja tekemisen tarve on poissa. Pelkkää kuvitteluahan tietysti on, että tilanne jotenkin sähköttömyyden myötä muuttuisi olennaisesti rauhallisemmaksi. Silti se aloitti aamun hienolla tavalla.

Oma vaikutuksensa leppoisaan aamuun oli myös siinä, että mies kyllästyi pian loikoilemaan öljyvalon loimussa ja nousi sytyttelemään kynttilöitä tupaan, pistämään takkaan tulen ja keittämään puuhellalla kahvia.





Kun muutaman tunnin jälkeen ei enää viitsinyt pohtia, miten taloon saisi vettä, päätimme palata kotiin, sillä Helsingissä myrsky oli jo laantunut. Joulutiskit jäivät altaaseen odottamaan seuraavaa kertaa. Matkalla keskustelimme varasähkövoiman hankkimisesta. Sitä tarvittaisiin oikeastaan vain vettä varten, sillä muuten talossa kyllä pärjäisi. Miten olisi pieni tuulivoimala, joka kai pyörisi hurjimmillaan silloin, kun sähköt ovat myrskyn vuoksi poikki?

Viimeksi olen kirjoittanut sähköttömyydestä edellisessä blogissani täällä.

Mukavia välipäiviä itse kullekin sekä 
HYVÄÄ UUTTA PUUTARHAVUOTTA 2012 meille kaikille!

23. joulukuuta 2011

Leppoisaa joulua

Me rauhoitumme joulun viettoon. Leppoisaa ja tunnelmallista joulua kaikille!



Kuusirannan emäntä

20. joulukuuta 2011

Oi, outo orkidea!

Poika kävi jo viime viikolla tuomassa joulukukan. Yrittääköhän tuo saada minut vuosi vuodelta enemmän ällistymään ja hämmentymään, vai mitä tästä pitäisi sanoa?


Asetelma on niin iso, että eihän se millekään tavalliselle pöydälle sovi. Korkeutta sillä on yli puoli metriä, huoh. Entäs sitten se pääasia: ORKIDEA. Enhän minä moisesta ymmärrä mitään! En ole koskaan haaveillut sellaisesta, kun olen ollut ymmärtävinäni, että ne ovat aivan liian vaikeita tapauksia.



Niin pimeääkin on, että ei meinaa saada kunnon kuvia ollenkaan. Ja kun orkidea haluaa valoa, niin kuinka tässä oikein käy?

Hämmentävän isosta korista löytyy lisäksi joulutähti ja joku kirjavalehtinen pikkukasvi kaikkien muiden koristeiden ja hörhelöiden lisäksi.


Olen vuosittain esitellyt pojan tuomat joulukukat: jouluruusun, valkoiset hyasintit, joulutähden ja hyasinttitalon.

Noista aikaisemmista kukkakirjoituksista on hauska katsoa taaksepäin, millaista joulunodotus on kunakin vuonna ollut. Kukat ovat aina tuottaneet suurta iloa ja olleet yksi tärkeä osa joulua enteilevää tunnelmaa. Aika kuluu - joulu paranee!

16. joulukuuta 2011

Joulunodotusta Helsingissä

Onkohan meille syntynyt uusi joulunalusperinne? Nimittäin keskustassa käynti Vellisen kanssa, katsomassa jouluisia näyteikkunoita, jouluvaloja sekä Tuomaan markkinoilla. Minulle sellainen perinne sopii mainiosti, kun pienen kanssa on NIIN mukava retkeillä. Täällä oli ensi kertamme.

Onneksi muistin ottaa kameran mukaan, että saan muistoksi tännekin muutaman tuokiokuvan.

Tuomaan markkinat olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa Senaatintorilla. Esplanadin puisto oli kuulemma liian ahdas. Olihan siellä kieltämättä tungosta, mutta myös tunnelmaa, jossa tuntui joulun lämmin henkäys. Tuulisella Senaatintorilla, pitkien kojurivistöjen äärellä ei saanut läheskään samanlaista fiilistä kuin tunnelmallisessa ja kauniisti valaistussa puistossa.


Suurkirkko on silti aina ylvästä katseltavaa. Poikkesimme naperon kanssa sisälläkin - hänen vaatimuksestaan. Istumaan emme kuitenkaan jääneet, vaikka hän vaati sitäkin.


Kuten kuvista näkyy, Helsingissä ovat syysistutukset vielä kunnossa, eikä lumesta ole tietoakaan. Paitsi Stockan ikkunalla! Siellä lumi kimalteli kuin paukkuvimmalla, narskuvalla pakkasella.




Valoilla koristellut portaat olivat yksi Vellisen monista ihailun kohteista.


Itse hämmästelin luolamaalauksia Kaisaniemen metrotunnelissa, jossa kuljin ensimmäistä kertaa. Mielenkiintoista arkitaidetta! Ja kiehtovaa, kun aina löytää jotain uutta, kun vain ottaa ja poikkeaa jollekin oudommalle reitille.


Hyvää joulunalusviikkoa kaikille!

9. joulukuuta 2011

Metsä kaatuu ympäriltä

Eräänä aamuna myyrä ja siili maistelivat aamiaiseksi mansikoita ja odottivat jänistä. Äkkiä metsä alkoi kohista oudosti, oksat taipuilivat ja säikähtäneet linnut lentelivät sinne tänne. Ensin siili ja myyrä luulivat, että tulisi myrsky, mutta pian ne huomasivat, että kysymys oli aivan muusta. Kaikki huojui... maa, saniaiset ja puut! Mitä se mahtoi olla? ...

Jäniksen silmät olivat selällään, kun se pisti kuononsa ulos onkalosta.
- O-o-odottakaa... ko-kohta näette! se änkytti ja osoitti käpälällään eteensä. 
- Ka-kauhistus! Ka-katsokaa!



Näky oli todella kauhea. Puut kaatuivat yksi toisensa perästä kuin suunnaton viikate olisi niittänyt ne. Hirvittävästi jyristen etenevät koneet tuhosivat tieltään kaiken.Kauhistunut hiiri poikasineen puikki ruohikossa. - Mitä te siinä seisotte? se vikisi. - Odotatteko, kunnes hirviöt syövät teidät?

Kumppanukset tuijottivat hävitystä kuin kivettyneinä. Metsä muuttui niiden nähden tyhjäksi aukeaksi.


Moottorien jyrinä ja sahojen vinkuna kohisuttivat korvia. Viimeisen puun kaaduttua meteli alkoi hitaasti etääntyä, kunnes se hävisi kokonaan. 


Äkkiä hiljaisuus tuntui kolmikosta vielä hirveämmältä kuin aiempi kuurouttava meteli. Kaikkialla oli autiota ja surullista... Siinä missä vielä aamulla oli ollut metsä, lintuja, hyönteisiä ja muita eläimiä, oli enää vain kantoja!




Jäniksen pesäpuukin oli muuttunut kannoksi. 
- Jäimme tänne yksin! myyrä urahti epätoivoissaan. Jänis riiputti korviaan ja nyyhki. 
- Älä itke, se ei auta, siili rauhoitteli sitä. - Niin kauan kuin pysymme yhdessä, meille ei käy kuinkaan. 


Kumppanukset ehtivät hädin tuskin rauhoittua, kun aukealle jo jyristivät uudet koneet, jotka veivät kaadetut puut menessään. 
- Minkä alla me nyt pidämme sadetta? Missä me leikimme kuurupiilosta? Mistä me löydämme varjon kesähelteellä? eläimet valittivat.

Nämä Myyrä kaupungissa -kirjan tunnelmat tulivat mieleeni, kun katselin Kuusirannan ympärillä ammottavaa tyhjyyttä.


Pian kai pieni Kuusirannan metsäpuutarha on kuin tuo kannessa oleva kanto, jonka ympäriltä vanha metsä on kaadettu nurin. Ehkä mekin joskus heiluttelemme jäniksen, siilin ja myyrän lailla epätoivoisesti paperia lähestyville jättiläiskoneille, jotta kotikantomme jätettäisiin rauhaan.



PS. Kirja on menossa joulupukin konttiin pikku puutarha-apulaiselleni.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...