28. lokakuuta 2011

Pihlajan ja lumen yhteys?

Ajan täällä kotipuolessa joskus reittiä, jossa olen saanut ihailla paitsi kaupungin kauniita istutuksia myös upeaa pihlajaa, joka oli pullollaan punaisia marjoja. En ole koskaan aikaisemmin niin runsasta marjasatoa nähnyt puussa, että päätin lähteä vartavasten kuvaaman sen.

Ajatus oli ehkä hyvä, mutta kun pääsin kohteeseen ja yritin tähystää pihlajaa, niin yhtään sellaista marjapuuta ei näkynyt! Epäilin silmiäni ja auton ikkunoiden kirkkautta ja päätin lähteä kunnolliselle kävelylle alueelle.


Tähystelin suurten puunrunkojen välistä pienempää pihlajaa, mutta turhaan. Jatkoin sitten matkaa kaupungin istutuksille.


Olen ihastellut tuota vaalean lilaa kukkaryhmää ja koska auton ikkunasta ei selvinnyt, mikä kasvi oli kysymyksessä, menin nyt tutustumaan siihen tarkemmin.


Syysasteri! En ole ikinä tajunnut, että siitä voisi saada näin näyttävän syysistutuksen. Tämä täytyy pistää muistiin ensi kevään istutuksia varten. Kuusirannassa on pieni syysasteri, mutta en ole oikein osannut arvostaa sitä. Nyt kuitenkin ajatukseni muuttuivat täysin.

Myös pieni tuntematon valkoinen ruusu kukki vielä .




Katselin myös ilahtuneena istutusten syysväritystä ja erityisesti kauniisti punertunutta kultatyräkkiä.


Jostain syystä Kuusirannassa kultatyräkki ei ole tänä vuonna saanut syysväritystä. Olen haalinut niitä oikein monta pehkoa, kun se on niin hyvä siementämään, ja odottanut näkeväni sen syyshehkua. Mutta niin vaan piti tulla kotikulmille sitä katselemaan...

Marjantäyteistä pihlajaa ei löytynyt. Ehkä linnut olivat käyneet viettämässä herkkuhetken ja toisenkin sen luona. Kotitiellä otin sitten kuvan yhdestä puusta, mutta tässä marjoja on kohtuullisesti.


Miten se vanhan kansa totuus meni? Jos on vähän marjoja, niin tulee paljon lunta? Jos on paljon marjoja, niin tulee vähän lunta?

Tähän liittyen täytyy kertoa, miten vastikään paikallislehdessä kerrottiin, että Helsingissä on viime talven lumityöt MELKEIN tehty. Riippuen siitä, missä päin Helsinkiä ollaan. Voi olla, että kaikki lumet eivät ehdi sulaa ennen ensi talvea. Näin ei tiettävästi ole täällä tapahtunut ainakaan 30 vuoteen.

Minä ainakin toivon hartaasti, että Helsingissä ei pihlaja jaksa kahta kantaa, paljon marjoja ja paljon lunta. Huoh.

26. lokakuuta 2011

Sipuleita ja resuisia eläviä

No niinhän siinä sitten kävi, että menin yhtenä iltana Kauppilan sivuille katsomaan ale-sipuleita. Ja tottakai sormet alkoivat lataamaan niitä ostoskärryyn. Kaikenlaista kivaa vielä löytyikin! Nuo kerrotut tulppaanit, melkein musta Antraciet ja jäätelöpallon näköinen Ice Wonder, ovat ihan ylimakeat. Toinen juttu sitten, miten ne keväällä näyttäytyvät.


Narsissi 'Pink Charm'illa pitäisi olla pinkinpunainen keskiteriö. Se onkin kiinnostava nähdä. Tilasin kaksi pussia, eli 10 sipulia. Ne olivat tällaisia.


Kaikissa sipuleissa oli 1-2 sivusipulia. Niinpä niitä tuli kaikkiaan yli 20. Eihän nuo pienet tietysti vielä kuki ensi keväänä, mutta kasvavat kai sentään. Olivat jo nyt aika reilun kokoisia.

Ihan oikeaa tarvetta varten hankin keisarinpikarililjan. Toivon näet, että myyrät karttaisivat sen voimakasta hajua (ja se muuten tosiaan haisi!). Viime keväänä ne ryökäleet ahmaisivat Giuseppe Verdini. Tyngät vain jäivät jäljelle, kun ne tulivat ryöstöretkelle pensashanhikkien alta, jossa ne asuivat. 


Laitoin sinne lisäksi toisenlaista kelta-punaista tulppaania, nimi taisi olla Monsella. Ehkä myyrät vain kiittävät, kun syötävää on entistä runsaammin. Mutta metsässä on aina jotain riesaa, siihen on vain sopeuduttava. Ja toivoahan aina voi!

Riesoista puheenollen viikonloppuna käärittiin monena vuonna syöty pikku omenapuu verkon sisälle.


On oikeastaan aika uskomatonta, että se on vielä hengissä. Vuonna 2010 lunta on metrin verran ja jänikset söivät hangen päällä melkein kaikki oksat. Leikkasin syödyt osat ja puusta tuli silloin aika huvittavan näköinen.


Viime talvena ne söivätkin sitten kaikki oksat, mitä tähän runkoon oli kasvanut. Jouduin leikkaamaan puun niin rajusti, että jäljelle jäi oikeastaan pelkkä runko. Olin jo aivan varma, että siitä ei enää tule mitään, siksi en ottanut edes kuvaa siitä. Mutta niin tuo vaan kasvatti uudet oksat. Nyt on muistettava käydä lisäämässä verkkoa, jos lunta tulee taas metrin hujakoille.

Viikonloppuna kiertelin etsiskelemässä kuvattavaa. Komeamaksaruoho tuo puutarhaan vielä hentoa punaa.


Pitkien perennojen kadottua sekatöörejä käyttävän emännän jäljiltä kompostiin, kukkapenkin reunalta tuli esille kauniisti sammaloitunut kanto. Pienet sienet olivat asettuneet sen katolle.


Hieman suurempi sieni löytyi ketoneilikoiden seasta. Samettitatti, tiesi mies kertoa. Tosiaan, sen lakki ei ollut lainkaan niljakas vaan pinta oli kuin pehmeää samettia.



Orvokit kukkivat vielä, mutta olivat repaleisia kuin mummon vanha pitsiliina.


Niistä muistui mieleeni keväinen resuinen nokkosperhonen.


Aikuinen nokkosperhonen talvehtii ja saattaa herätä jo maaliskuussa lentoon. Tämän kuvan otin huhtikuussa, eikä siipien perusteella näytä siltä, että sen lento olisi siitä enää kauan jatkunut. Ei kesäkuulle asti, mihin nokkosperhosten elämä voisi jatkua. Mutta sen jälkeläiset ovat toivottavasti talvehtimassa Kuusirannassa ja näyttäytyvät puolen vuoden päästä kevätauringon herättäessä luonnon.

18. lokakuuta 2011

Kohti kevättä

Kevättä kohti mennään. Sen suunnittelu on vielä meneillään ja keväiset kuvat mielessä tehdään töitä. Sipuleita ovat kaikki tietenkin hankkineet ja nyt minäkin jo sain parisataa piilotettua multiin. Eniten näistä kiinnostaa yksi sipuli, jättilaukka. Toivon, että tuo ainokaiseni näyttäisi loistonsa ensi keväänä.

Kumma juttu muuten, että kun tunsin olleeni tavattoman ahkera istutettuani nämä, niin tuli sellainen ajatus, että oikeastaan sipuleita voisi hankkia lisää. Hmmm.


Nostin kottikärryihin ruukun ja siihen gladiolukset. Osa niistä ehti kukkia, osa jäi puolitiehen, mutta loistoa tämä kasvi tuo puutarhaan jo pelkillä miekkamaisilla lehdillään.


Tämän näköiset ihanuudet lähtivät mukuloina sisätiloihin odottelemaan ensi kesää. 

  


Metalliset kannut pistin piiloon. Ne näyttävät tässä vaiheessa kovin harmailta.


Myös mehitähtiruukku lähti sisälle. Keväällä sen voi nostaa jälleen ulos ja ehkä vähän nyppiä ylimääräisiä ruusukkeita kukkapenkin kivireunalle.


Sinivuokon lehdet ovat jo valmiina kevättä varten - kuin odottelemassa tuota kukkaa.



On ollut harvinaisen suotuisa puutarhavuosi, lämmin ja pitkä. Viime vuonna täsmälleen tähän aikaan metsäpuutarhassa näytti toisenlaiselta. Puutarhailu päättyi silloin lokakuussa yhtäkkiä.


Ensimmäistä kertaa tässä puutarhassa on syysmaksaruoho ehtinyt täyteen kukkaan ennen lumen tuloa.


Muutama ruusunkukkakin löytyy vielä. Nuppujakin.


Kesä on vielä niin tuoreessa muistissa, että en osaa päästää siitä irti. Kuvittelen keväänkin tulevan ihan tuosta noin, ihan pian. Kunhan vain pidän sen mielessäni, suunnittelen ja ajattelen, niin se tulee.

Pidetään se mielessä niin se tulee pian, tuleehan?

7. lokakuuta 2011

Värit lisääntyvät!

Elävä tauluni näyttää yllättäen värikkäämmältä nyt kuin kesällä. Siitä voisi ajatella, että kokonaisuus on koottu ilman suurta suunnitelmallisuutta. Se on kyllä osittain totta, mutta ei täysin. Pidän nimittäin valtavasti syksystä ja sen väreistä, ja alusta alkaen halusin näköpiiriin pensaita, joihin tulee syysväri.


Kuvista ei ehkä saa kunnollista käsitystä, miten iso tuo tauluni on. Ja koska se on iso, pienimmät kukkaset eivät näy kuvissa. Se on kuin impressionistinen maalaus, josta hahmottaa kuvan, mutta yksityiskohtia ei. Pienet yksityiskohdat ovat vain minimaalisia pensselinkärjen jälkiä, jotka hukkuvat kokonaisuuteen, mutta jotka silti tuovat kuvaan eloa.

Nyt siellä kukkii vielä herttainen verihanhikki. Sen hennot kukkavarret ja hehkuvat kukat eivät erotu ennen kuin menee aivan lähelle.



 Elokuussa se kukki rinnakkain purppurakeijunkukan kanssa. Se jos mikä on vaatimaton kukkija, mutta yhdessä ne olivat ihan suloisia.



Purppurakeijunkukka ei kuitenkaan ole taulussa sen kukkien, vaan sen lehtien vuoksi. Niiden tumma väritys säväyttää ja tuo särmää koko kesän.


Viikonloppuna täytyy katsoa joko taulun kehykset on riivittävä alas. Siitä taitaa tulla melkoinen homma ja kerron siitä myöhemmin.

4. lokakuuta 2011

Suvi meni, Ruska tuli

Ensin oli se ihana intiaanikesän päivä. Yksi päivä, jolloin tuntui kuin olisi päässyt aikamatkalle etelän aurinkoon. Seuraavana päivänä se oli ohi, mutta päivä oli selkeä ja ilta kirkas. Tähdet napittivat pimeällä taivaalla ja antoivat aavistaa, mitä on tulossa. 

Kesä päättyi syyskuun viimeiseen päivään. Pihan värit ovat jo hiljalleen muuttuneet ruskaisemmaksi.






Yön jälkeen lokakuun ensimmäisenä päivänä saapui syksy ja aamulla mittari näytti pakkasta. Gladiolukset olivat vielä pystyssä.


Metrin korkuinen kosmoskukka järkyttyi hallayöstä niin kovasti, että menehtyi siihen. Tässä kuitenkin vielä kuvia tuosta muhkeaksi kasvaneesta kasvista, joka piti rikkaruohot aisoissa ja piilotti mukavan salaperäisesti näkymiä.



Toivon leppoisaa lokakuuta kaikkiin puutarhoihin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...