2. syyskuuta 2011

Sadonkorjuu alkoi

Elokuussa alkoi se ihana aika, jolloin sai kaivaa kädet syvälle multaan ja katsoa, miten perunat lennähtelivät esille. En tiedä, onko sadonkorjuussa mitään parempaa kuin omien perunoiden hakeminen maasta suoraan kattilaan ja neitsytperunoiden syöminen.

Yllättäen joku muukin pitää perunoistamme, joku terävähampainen.


Mustaherukoiden poiminta ei ole samalla tavalla huumaavaa, vaikka antoisaa onkin. Tänä vuonna herukat olivat tavanomaista suurempia ja nyt on talvivarastossa aromikasta mehua.



Pensaita on kaksi ja ne tuottavat hyvin ja niistä riittäää marjoja linnuillekin. Sen voi päätellä siitä, että meillä mustaherukasta on tullut melkein rikkaruoho. Taimia putkahtelee esille joka puolella. Koska olen pihi ja rakastan mustaherukkaa, jota lapsena ei koskaan saanut tarpeeksi, olen säästellyt noita pieniä pensaanalkuja. Kun yksi niistä teki jo kivasti marjoja keskellä tauluani (siis kukkapenkissä), päätin, että joku roti pitäisi herukoillakin olla. Niinpä muutama pensas sai aivan uuden paikan, jossa kasvaa. Silti niitä on vielä siellä täällä. Ehkä puutarhastani tulee vähitellen mustaherukkatarha…


Herneet, karviaiset ja vadelmat on syöty. Myös Kuusirannan historian ensimmäisiä omenoita on maisteltu! Ihanan mehukkaita!

Siementen keruu on alkanut. Ensimmäiset mustan unikon siemenkodat otin talteen viime viikonloppuna, kun siivoilin taulua. Ne olivat pieniä enkä avannut niitä vielä, kun oikeastaan varsinaisesti en vielä kerännyt niitä. Ne vain siivotessa jäivät käteen. Ne olivat siis niistä unikoista, joita lupasin lähettää myös Pionille (tulossa on!).

Lauralta sain eilen siemenlähetyksen, eli kerjäämiäni syttyräisen roosan akileijan siemeniä ja lisänumerona vielä ukkolaukkaa. Kiitos Laura! Mukava nähdä, mitä niistä tulee. Lauralle lähetin viime vuotisia valkoisen varjoliljan siemeniä ja ihan tuoreita japaninakileijan siemeniä.



Te, jotka olette seuranneet bloggailujani alusta alkaen, saattatte epäillä silmiänne! Mutta niin se on: meikäläinen kerää, kerjää ja kylvää siemeniä. Nämä ovat näitä puutarhamaailman ihmeitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...