27. syyskuuta 2011

Elävä taulu muuttuu

Olen joka viikonloppu kuvannut elävää tauluani, mutta kuvat ovat jääneet päivittämättä tänne. Nytpä korjaan tilannetta sen verran, että laitan kaksi kuvaa taulusta. Ensimmäinen on elokuun puolivälistä ja toinen on viime viikonlopulta, eli 25.9.

Kuvista näkyy, miten humala sentään teki ensimmäisenä vuonna kevyet kehykset tauluun.



Syyskuun kuvasta näkyy aika kivasti, miten ruska tuo lisäväriä metsäpuutarhaan. Tajusin senkin nyt, että oikeastaan vasta näin syksyllä näkyy tuo pylväskatajakin kunnolla.

Vasemmalla näkyy ihana punainen gladiolus. Kaksi vaalean keltaista ovat jo kukkineet, mutta kaksi punaista ovat vasta alkuvaiheessa. Tosi myöhäiseksi meni näiden kukinta ja toivon kovasti, että tällä viikolla ei vielä olisi hallaöitä, niin toinenkin ehtisi puhjeta kunnolla kukkaan.


Sain nämä gladiolukset viime vuonna tyttäreltäni. Silloin ei tuo tummanpunainen kukkinut lainkaan, enkä tiennyt sellaisia seassa olevankaan. Siksi olikin iloinen yllätys, kun ne nyt kukkivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...