2. kesäkuuta 2011

Väriä, väriä!

Metsäpuutarhan vihreys lisääntyy niin vauhdilla, että sitä ei meinaa käsittää. Joka vuosi harmauden vaihtuminen heleän vihreään on yhtä suuri ihme ja ihastus.


Sattumalta olin kuvannut sydänkulman kaksi viikkoa aikaisemminkin ja kylläpä se olikin vähävärinen! Vain muutama pikku keltainen läiskä loisti paikalla melkein kuin nolostellen räikeyttään.


Tuolla takana olevan norjanangervorivistön vieressä on pieni sini-oranssinen kukkapenkki. Nyt siellä kukki upeimmillaan uusi aprikoosin värinen tulppaani. Minulla on jatkuvasti sen nimi hukassa ja muistan sen olevan apricot brandy… mutta taitaa kuitenkin olla Apricot Beaty, he-he.



Olen aika ihastuksissani tästä voimakkaasta sini-oranssin väriyhdistelmästä. Luulen, että olen yleensä ollut vähän turhankin varovainen valitessani kasveja ryhmiin värin perusteella. Olen noudattanut liikaa asiantuntijoiden ajatuksia, joiden mukaan puutarhasta tulee levoton, jos laittaa liikaa eri värejä samaan penkkiin. Alan olla toista mieltä. Värejä pitää olla rohkeasti toistensa lomassa. Luonto tekee itsekin niin, eikä yleensä epäonnistu valinnoissaan.

Kevätkaihonkukka on nyt parhaimmillaan.




Miten sininen voikin olla niin sininen kuin kevätkaihonkukassa? Miten luonnossa onkin väreissä niin paljon sävyjä? Mieleen tulee jälleen Monet, joka tuskitteli taiteilijan väripaletin köyhyyttä verrattuna luonnon väripalettiin. Tämän päivän puutarhuri tuskailee samalla tavalla kameran taipumattomuutta värien vangitsemisessa.

Kaikki värit sopivat kevätkaihonkukan sinisen kaveriksi. Myös vuorenkilven vaaleanpunainen.


Tuon alueen piti alkuperäisen suunnitelmani mukaan olla sinivalkoinen, mutta aloin kaivata siihen muutakin väriä ja niinpä se muuttui näin. Ehkä se muuttuu edelleen. Todennäköisesti.

Ensimmäiset lemmikitkin kukkivat ja niiden vaaleansinisiä pehkoja näkyy joka puolella.


Kevään ehdoton väri on keltainen. Yksi kukkapenkeistä on kokonaan keltainen. Tai no, on siinä yksi pieni poikkeus, eli punakeltainen tulppaani, joka tänä keväänä jäi kukkimatta ilmeisesti myyrien syöminkien jäljiltä.


Tuossa penkissä on muun muassa kultatyräkkejä ja Lauralta saamani kevätesikko.


Muutama viikko sitten sain pieniä taimenalkuja, jotka istutin myös tänne. Minulla ei ole vähäistäkään tietoa, mitä nämä ovat. Niinpä jälleen kerran käännyn lukijoitteni puoleen, jospa joku teistä tietäisi ja kertoisi.


Kasvin varret ovat noin 10-15 cm korkeita ja ennen kukkimista ne näyttävät kuusen taimilta, mutta ovat vähän vaaleampia. Mikähän kasvi tämä on?

----
Alkuperäisessä postauksessa (edesmenneessä ajatukseni.net -palvelussa) lukijani kertoivat kommenteissa, että tämä hauska keltainen kasvi on tarhatyräkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...