23. kesäkuuta 2011

Taulussa tapahtuu

Olen kuvannut joka viikonloppu elävää tauluani, sillä olen kovasti kiinnostunut, miten sen ulkonäkö muuttuu kesän mittaan. Tässä on kaksi kesäkuista kuvaa. Ensimmäinen on otettu 10. päivä ja toinen 22. päivä.




Parin viikon sisällä on vihreys syventynyt. Vielä eivät öykkärihumalat ole lähteneet kiemurtelemaan ja kehystämään taulua. Vasta oikealla puolella on näkyvissä pientä kasvun aloittelua, muuten kehykset ovat paljaat.


Alemmassa kuvassa näkyvä punainen täplä on paikalle saapunut unikko.



Se on tainnut tullut mullan mukana ja saa olla paikallaan, kun siitä on kerran sijansa löytänyt.

9. kesäkuuta 2011

Öykkärille töitä

Mikä sytyttää kipinän, aiheuttaa idean tai tuottaa pakkomielteen? Voiko se olla mikä vain, mikä osuu kohdalle sopivalla hetkellä?

Minulla sen aiheutti humala! Kasvava humala. Ylitsepursuava humala, joka ei tahtonut pysyä tolpallaan. Humulus lupulus.



Loppukesästä se hallitsi aluetta jo öykkärimäisesti, jolloin sen lähinaapurit näyttivät kutistuvan ja vetäytyvän syrjään. Se ei tuntunut kivalta, kun olen tuota naapurustoa antaumuksella sommitellut jo parin vuoden ajan.

Olen tavoitellut siihen värien ja muotojen sekamelskaa. Varsinkin erikoisemmat värit ovat saaneet paikan. Esimerkiksi limenvihreä ja kelta-ruskea ovat löytäneet siitä sijansa, samoin voimakas oranssinpunainen. Sen sijaan vaaleanpunaiselta tai vaalealta lilata on sinne pääsy kielletty. Syysväritystäkin olen yrittänyt huomioida.



Tätä katselin syksyllä kuistilta, minne se kylläkin näkyy paljon epämääräisempänä kuin tuossa kuvassa. Kuistilta kun on matkaa sinne. Välissä on lisäksi portti, jonka läpi kuvaa katselen.

Kerran kuistilla istuessani päätin, että humalalle on tehtävä jotain. Katkaisuhoito näytti ainoalta vaihtoehdolta. Toisaalta kuvittelin, että tuo rakentamani kukkapenkki voisi kaukaa katsoen näyttää elävältä ja kaiken aikaa muuttuvalta taululta, jota voisin kehittää edelleen ja maalailla voimakkaammin.

Silloin välähti! Humala saisi luvan taipua tekemään jotain hyödyllistä ja ryhtyä elävän tauluni kehyksiksi. Katselin taulunäkymääni viime viikonloppuna kuistilta. Kuten saattaa huomata, tuolla portin takana saa olla suuria ja voimakkaita elementtejä ennen kuin ne kunnolla käyvät ilmi. Tosin kuva ei kerro kaikkea.



Lähempää näkee jo enemmän.



Halkaisin humalan ja siirsin puolet siitä toiselle puolelle kehystä (jonka muuten mies rakensi melko pian toivomukseni jälkeen).

Nyt odotan innolla, että paikalle kehittyisi oikein kunnon öykkärihumalat, jotka notkuisivat ja kiemurtelisivat tankoa ylös asti ja jatkaisivat siitä vielä toisiansa kohti, kietoutuisivat toistensa lomaan ja roikottelisivat käpyjään rennosti alaviistoon.

Itse jatkan teoksen sommittelua edelleen eri tavoin. Esimerkiksi syksyllä hankitun pilarikatajan pariksi haaveilen jonkinlaista veistosta… Arvelen, että tästä tulee päättymätön projekti!

Tässä vielä iloinen väripari elävässä taulussa.


Ehkä kesän mittaan laitan tänne uuden kuvan taulustani, niin voi nähdä muutoksen.

6. kesäkuuta 2011

Niin ihanaa!

Saavuimme Kuusirantaan lauantaina puolilta päivin. Hieraisin silmiäni: oli kuin norjanangervot olisivat saaneet painavan valkean turkin yllensä.



Puolet norjanangervopensaista oli niin täynnä kukkia, että näytti kuin oksat juuri ja juuri jaksoivat kannatella niitä. En ole koskaan nähnyt moista ennen! Ja se tuoksu! Tunsin ensimmäistä kertaa olevani tuoksuvassa puutarhassa, josta olen haaveillut alusta alkaen.


Myöhemmin illalla otin uuden kuvan, josta näkyy, miten kukinta on voimakasta vain osassa pensaita. Noin puolet (taustalla) kukki vaatimattomammin.



Muistelin viime kesää. Oliko niin, että leikkasin osan pensaista aikaisemmin ja osan jätin myöhempään?

Nyt täytyy tunnustaa, että minulla on paha tapa jättää töitä kesken. Ainakin isompia sellaisia. Saatan syventyä tiettyyn työhön joksikin aikaa, mutta sitten katse ja ajatukset alkavat harhailla. Huomaan jonkin muun paikan, joka vaatii hoitamista, ja menen sinne ajatellen, että palaan pian takaisin aikaisemman työn ääreen. Iltamyöhään monenlaisten puutarhapuuhien jälkeen saatan sitten huomata, että hitsi vieköön, tuo yksi homma jäi kesken. Sillä tavalla taisi käydä norjanangervoillekin.


Selailin viime kesän kuvatiedostoja ja löysinkin yhden kuvan norjananangervoista aivan heinäkuun alkupuolelta. Siitä näki, että puolet pensaista oli leikattu ja toinen puoli rönsyili vielä leikkaamattomana. Tajusin, että norjanangervo kukkii seuraavana vuonna sitä upeammin, mitä pidemmät versot se ehtii kasvattaa kesän aikana. Yritän nyt painaa tämän mieleeni, eli LEIKKAA KAIKKI norjanangervot heti kukkimisen jälkeen!


Angervojen valuvat oksat melkein piilottivat osan kukkijoista.


Istutin tänne viime syksynä “sinisen” tulppaanin, Blue Parrot, sipuleita. Tämän perusteella uskallan kuitenkin sanoa, että vielä on sinisen tulppaanin kehittämisessä tekemistä…




Sarviorvokit kukkivat norjanangervojen kanssa ennennäkemättömästi. Ne näyttäisivät saaneen jostain aivan uuden innoituksen kasvuun ja kukoistukseen.



Kuljeskelin puutarhassa ja huokailin: “täällä on niin ihanaa, niin kaunista, niin IHANAA!”

Ja sitten aloin töihin. :)

2. kesäkuuta 2011

Väriä, väriä!

Metsäpuutarhan vihreys lisääntyy niin vauhdilla, että sitä ei meinaa käsittää. Joka vuosi harmauden vaihtuminen heleän vihreään on yhtä suuri ihme ja ihastus.


Sattumalta olin kuvannut sydänkulman kaksi viikkoa aikaisemminkin ja kylläpä se olikin vähävärinen! Vain muutama pikku keltainen läiskä loisti paikalla melkein kuin nolostellen räikeyttään.


Tuolla takana olevan norjanangervorivistön vieressä on pieni sini-oranssinen kukkapenkki. Nyt siellä kukki upeimmillaan uusi aprikoosin värinen tulppaani. Minulla on jatkuvasti sen nimi hukassa ja muistan sen olevan apricot brandy… mutta taitaa kuitenkin olla Apricot Beaty, he-he.



Olen aika ihastuksissani tästä voimakkaasta sini-oranssin väriyhdistelmästä. Luulen, että olen yleensä ollut vähän turhankin varovainen valitessani kasveja ryhmiin värin perusteella. Olen noudattanut liikaa asiantuntijoiden ajatuksia, joiden mukaan puutarhasta tulee levoton, jos laittaa liikaa eri värejä samaan penkkiin. Alan olla toista mieltä. Värejä pitää olla rohkeasti toistensa lomassa. Luonto tekee itsekin niin, eikä yleensä epäonnistu valinnoissaan.

Kevätkaihonkukka on nyt parhaimmillaan.




Miten sininen voikin olla niin sininen kuin kevätkaihonkukassa? Miten luonnossa onkin väreissä niin paljon sävyjä? Mieleen tulee jälleen Monet, joka tuskitteli taiteilijan väripaletin köyhyyttä verrattuna luonnon väripalettiin. Tämän päivän puutarhuri tuskailee samalla tavalla kameran taipumattomuutta värien vangitsemisessa.

Kaikki värit sopivat kevätkaihonkukan sinisen kaveriksi. Myös vuorenkilven vaaleanpunainen.


Tuon alueen piti alkuperäisen suunnitelmani mukaan olla sinivalkoinen, mutta aloin kaivata siihen muutakin väriä ja niinpä se muuttui näin. Ehkä se muuttuu edelleen. Todennäköisesti.

Ensimmäiset lemmikitkin kukkivat ja niiden vaaleansinisiä pehkoja näkyy joka puolella.


Kevään ehdoton väri on keltainen. Yksi kukkapenkeistä on kokonaan keltainen. Tai no, on siinä yksi pieni poikkeus, eli punakeltainen tulppaani, joka tänä keväänä jäi kukkimatta ilmeisesti myyrien syöminkien jäljiltä.


Tuossa penkissä on muun muassa kultatyräkkejä ja Lauralta saamani kevätesikko.


Muutama viikko sitten sain pieniä taimenalkuja, jotka istutin myös tänne. Minulla ei ole vähäistäkään tietoa, mitä nämä ovat. Niinpä jälleen kerran käännyn lukijoitteni puoleen, jospa joku teistä tietäisi ja kertoisi.


Kasvin varret ovat noin 10-15 cm korkeita ja ennen kukkimista ne näyttävät kuusen taimilta, mutta ovat vähän vaaleampia. Mikähän kasvi tämä on?

----
Alkuperäisessä postauksessa (edesmenneessä ajatukseni.net -palvelussa) lukijani kertoivat kommenteissa, että tämä hauska keltainen kasvi on tarhatyräkki.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...